Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkauspolitiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkauspolitiikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Chavesin muistolle

Hugo Chavez on kuollut. Hän oli ensimmäinen uusliberalismin kauden jälkeinen vasemmistolainen presidentti Latinalaisessa Amerikassa. Hänen kaudellaan alettiin käyttää maan rikkaista öljyvaroista saatavia tuloja kansan suuren enemmistön hyödyksi. Poistettiin lukutaidottomuutta, köyhyyttä. Luotiin mittava terveydenhoito-ohjelma yhteistyössä Kuuban kanssa. Luotiin kansankomiteoita demokratian ulottamiseksi ruohonjuuritasolle. Näiden toimien seurauksena Chavez joutui napit vastakkain maan vauraan eliitin kanssa.

Bolivaarisen vallankumouksen idean mukaisesti hän pyrki yhdistämään koko Etelä-Amerikan taloudellisesti vastapainoksi USA:n ajamalle vapaakauppa-alueelle. Syntyi ALBA-projekti sen jälkeen, kun vasemmistolaiset olivat nousseet valtaan monissa muissakin Latinalaisen Amerikan maissa Chavesin innoittamana. Boliviassa, Uruguaissa, Ecuadorissa, Nicaraguassa, Argentiinassa ja Brasiliassa ainakin on  vasemmisto kyennyt haastamaan menestyksellä hallitsevan eliitin. Hondurasin vasemmistolaisen presidentin valtaeliitti onnistui suistamaan vallasta USA:n tukemalla sotilasvallankaappauksella. Chavezkin joutui USA:n silmätikuksi ja hänet yritettiin myös suistaa vallasta 2000-luvun alussa.

Uusliberalismin aikana Latinalaisessa Amerikassa Kansainvälisen valuuttrahaston vaatimat "rakennesopeutusohjelmat" syöksivät maat toisensa jälkeen taloudelliseen syöveriin. Pahiten kärsi Argentiina, jonka kansallisvarallisuus ja keskiluokan säästöt ryöstettiin. Vahingosta viisastuneena vasemmistolaiset presidentit ovat lähteneet harjoittamaan lähinnä keynesiläistä sääntelypolitiikkaa.  Maat ovat irtaantuneet Kansainvälisen valuuttarahaston talouskuriohjelmista ja tulokset ovat olleet rohkaisevia. Maat ovat pystyneet maksamaan velkansa ja voivat harjoittaa itsenäisempää talouspolitiikkaa kansalaistensa hyödyksi.

Kansainvälinen valuuttarahasto ajaa nyt "rakennesopeutusohjelmaa" EU:n kriisimaissa, yksityistämistä ja sosiaaliturvan, palkkojen ja eläkkeiden leikkaamista. Tulokset ovat olleet vähintään yhtä katastrofaaliset, kuin Latinalaisessa Amerikassa. Kreikan talous syöksyy alaspäin, työttömyys on 30 prosenttia, nuoret pakenevat maasta. Sama suunta on Espanjassa ja Portugalissa, nuorten työttömyys on yli 50 prosenttia.

Kreikkalaiset ovat taistelleet leikkauspolitiikkaa vastaan näkyvästi, Portugalissa oli viime viikon vaihteessa 1,5 miljoonaa ihmistä liikkeellä leikkauspolitiikkaa vastaan. Yhtenä EU-politiikan ihmelapsena mainostetussa Irlannissa 100 000 ihmistä osoitti mieltään leikkauspolitiikkaa vastaan helmikuussa. Olisiko myös täällä pohjoisessa syytä havahtua ennenkuin hätä on kädessä. Eurooppalainen toimintapäivä 13.-14.3.http://www.kriittinen.fi/ antaa siihen hyvän mahdollisuuden.

Joudummeko Euroopassa hakemaan esimerkkiä Atlantin takaa, ei suinkaan USA:sta vaan Latinalaisesta Amerikasta. Joudummeko mekin lähtemään Hugo Chavezin viitoittamalle tielle. Eläköön Hugo Chavez.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Eroon riivaajista

Pari päivää sitten Suomessa leimahti lyhyt, kiihkeä keskustelu riivaajista. Mielestäni on perusteltua syytä joissakin tapauksissa ainakin kokeilla lääkkeiden korvaamista ajamalla riivajat pois. Siitäpähän näkisimme, että voimmeko näin parantua taudista.

Ajatellaanpa vaikka euroaluetta vaivannutta talouskriisä. Sitä on kestänyt jo vuosia ja lääkkeeksi on tarjottu tai suorastaan vaadittu vyönkiristystä Erityisen tiukalle vyö on vedetty Välimeren maissa "troikan" toimesta. Kansainvälinen valuuttarahasto, Euroopan keskuspankki ja EU:n komissio ovat vaatineet julkisten menojen leikkaamista kriisimaissa kovalla kädellä.

Mutta talous piruvie ei vain rupea korjaantumaan. Päinvastoin, Kreikassa talous supistuu jatkuvasti usealla prosentilla, työttömyys on jo 30 prosenttia ja nuoret pakenevat maasta. Espanjassa tasapainoinen julkinen talous on suistettu myös raiteiltaan "troikan" lääkkeillä, nuorisotyöttömyys on jo 50 prosenttia. Portugalissa kansa kamppailee kovaa matokuuria vastaan.
Suomessakin taloutta lääkitään samoilla kuriopeilla. Meillä se tuntuu erityisesti kuntien taloudessa, kun valtionapuja on leikattu ja leikataan.

Pääriivaajana EU:ssa heiluu komissaari Olli Rehn, joka pyrkii tukkimaan suut toisinajattelijoilta, ettei vain markkinat hermostu. Jyrki Katainen touhuaa meillä, kuin riivattu saadakseen leikkauspolitiikan läpi. Oheistoimintana hän on rahoittanut hyvän kaverinsa lapsellisia tulevaisuushöpinöitä.
Pienempiä riivaajia meillä on riittänyt pitkin talvea. Juhana Vartiainen on riivattuna todistellut Kataisen ja kumppaneiden apuna eläkeiän nostamisen välttämättömyyttä.

Italian vaaleissa kansa antoi kovaa kyytiä pääriivaajalleen pankkiiri Montille, jonka tehtävä oli pistää Italian kansa kyykkyyn EU-lääkkeillä. Samaa konstia tarvitaan koko EU-alueella, että päästään rakentamaan terveemmällä tavalla terveempää yhteiskuntaa.
Yhdessä eroon riivaajista.

torstai 14. helmikuuta 2013

"Säästöä" vai leikkauspolitiikkaa


Ylen A-sudio puuttui ke 13.3. Jyväskylässä tapahtuneeseen omaishoidon tuen leikkauksiin. Kaupunki on sanonut irti entiset sopimukset ja kaikki käydään läpi ja laitetaan uusiksi. Ja kun valtuusto on varannut rahaa 600 000 euroa vähemmän talousarvioon, kuin edellisenä vuonna, niin leikkauksia tulee.
Sinänsä ansiokkaassa ohjelmassa jätettiin kertomatta, miksi asia on noussut niin voimakkaasti esille Jyväskylässä. Nimittäin leikkauksiahan on tapahtunut ainakin Joensuussa ja Vantaalla. Maan hiljaisimpia kyykytetään.
Ohjelmassa päättäjät kiemurtelivat ja vetosivat tietämättömyyteensä. Mutta oliko siinä koko totuus.

Jyväskylässä SKP nosti asian esiin jo budjettivaltuustossa 3.12.2012.. Riitta Tynjä esitti ainoana valtuutettuna vanhus- ja vammaispalveluiden (omaishoito on vanhus- ja vammaispalveluiden palvelualueen alainen) toimintamenoihin 2,6 miljoonan euron lisäystä. Koska ehdotusta ei kannatettu, se raukesi, mutta maininta tästä löytyy pöytäkirjasta.

Sen jälkeen toiminta jatkui. SKP:n valtuustoryhmän aloitteesta ja 16 muun eri valtuustoryhmiin (paitsi Keskustan, Kokoomuksen ja KD:n) kuuluvan allekirjoittajan tuella asia alistetaan nyt kaupunginvaltuuston käsittelyyn, kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen edellyttämät allekirjoitukset menettelytavan vahvistamiseksi ovat koossa. Asia otettanee 4.3. kokoontuvan kaupunginvaltuuston asialistalle.

Näin yksikin asian ymmärtävä valtuutettu voi oikealla, yhteistyötä rakentavalla tavalla, saada tulosta aikaan.

Mielenkiintoinen juonne tässäkin tapauksessa on lyhytnäköinen tuijottaminen budjettitasapainoon uusliberalistisen talousopin mukaisesti. Kaupungille edullisen omaishoidon leikkaaminen kasvattaa monin verroin kalliimman laitoshoidon menoja. Kuinka paljon tällaista "säästämistä" tapahtuukaan tiukan budjettikurin nimissä. Mihin vielä joudummekaan, jos ja kun EU:n budjettikuri ulotetaan suoraan kuntien talouteen. Maaperähän on jo otollinen. Nyt pakottaminen tapahtuu maan hallituksen toimesta valtionapuja leikkaamalla.