keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Eroon riivaajista

Pari päivää sitten Suomessa leimahti lyhyt, kiihkeä keskustelu riivaajista. Mielestäni on perusteltua syytä joissakin tapauksissa ainakin kokeilla lääkkeiden korvaamista ajamalla riivajat pois. Siitäpähän näkisimme, että voimmeko näin parantua taudista.

Ajatellaanpa vaikka euroaluetta vaivannutta talouskriisä. Sitä on kestänyt jo vuosia ja lääkkeeksi on tarjottu tai suorastaan vaadittu vyönkiristystä Erityisen tiukalle vyö on vedetty Välimeren maissa "troikan" toimesta. Kansainvälinen valuuttarahasto, Euroopan keskuspankki ja EU:n komissio ovat vaatineet julkisten menojen leikkaamista kriisimaissa kovalla kädellä.

Mutta talous piruvie ei vain rupea korjaantumaan. Päinvastoin, Kreikassa talous supistuu jatkuvasti usealla prosentilla, työttömyys on jo 30 prosenttia ja nuoret pakenevat maasta. Espanjassa tasapainoinen julkinen talous on suistettu myös raiteiltaan "troikan" lääkkeillä, nuorisotyöttömyys on jo 50 prosenttia. Portugalissa kansa kamppailee kovaa matokuuria vastaan.
Suomessakin taloutta lääkitään samoilla kuriopeilla. Meillä se tuntuu erityisesti kuntien taloudessa, kun valtionapuja on leikattu ja leikataan.

Pääriivaajana EU:ssa heiluu komissaari Olli Rehn, joka pyrkii tukkimaan suut toisinajattelijoilta, ettei vain markkinat hermostu. Jyrki Katainen touhuaa meillä, kuin riivattu saadakseen leikkauspolitiikan läpi. Oheistoimintana hän on rahoittanut hyvän kaverinsa lapsellisia tulevaisuushöpinöitä.
Pienempiä riivaajia meillä on riittänyt pitkin talvea. Juhana Vartiainen on riivattuna todistellut Kataisen ja kumppaneiden apuna eläkeiän nostamisen välttämättömyyttä.

Italian vaaleissa kansa antoi kovaa kyytiä pääriivaajalleen pankkiiri Montille, jonka tehtävä oli pistää Italian kansa kyykkyyn EU-lääkkeillä. Samaa konstia tarvitaan koko EU-alueella, että päästään rakentamaan terveemmällä tavalla terveempää yhteiskuntaa.
Yhdessä eroon riivaajista.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kaivosta

Tuli istuttua päivä Kohtuusliikkeen järjestämässä kaivosseminaarissa, jossa kyseltiin "Suomestako siirtomaa". Paljon tuli tietoa. Vaikka päivän mittaan kävi ilmi, että kansainväliset yhtiöt ovat tällä hetkellä valmiimpia ottamaan huomioon paikalliset intressit kuin suomalaiset firmat, niin mihinkään ruususen uneen ei ole syytä.

Suomessa toimitaan nyt yhtäaikaa vanhan ja uuden kaivoslain mukaan. Tällä hetkellä tilanne on vähintään sekava. Virkamiehilläkään ei ole varmaa tietoa miten taannehtivasti vanhaa lakia kussakin yksittäistapauksessa sovelletaan, kun tehdään lupapäätöksiä malmin etsintään ja koeporauksiin.
Kävi ilmi, että valtiovalta markkinoi hyvin agressiivisesti Suomen maaperän malmivaroja ulkomaisille sijoittajille. Tottakai siitä tehdään johtopäätöksiä. Nyt on meneillään 10-15 uutta kaivoshanketta Itä- ja Pohjois-Suomessa. Valtausalueet ovat kauppatavaraa ulkomaisissa pörsseissä ja niillä tehdään suuren luokan bisnestä. Sijoittajille on yhdentekevää mistä raha tulee, kunhan sitä tulee riittävästi ja varmasti.

Maallikolle kaikki lyhenteet STUK, ELY, TEM, YVA, TUKES ovat käsittämätöntä viidakkoa, kuka valvoo ja ketä. Hän katselee ihmeissään kuvia suota peittävästä ruskeasta mönjästä ja epäilee , ettei kaikki ole kohdallaan. Parasta tietoa hän on saanut Suomen Luonto-lehdestä. TA on myös hoitanut hyvin tehtäväänsä.

Poliitikot ovat haluttomia ottamaan vastuuta tapahtuneista ympäristörikoksista, syytellään valvovia viranomaisia. Kuitenkin "säästöjen" nimissä on poliittisilla päätöksillä leikattu viranomaisten mahdollisuuksia suorittaa valvontaa. Talvivaaran osakkeet myytiin eurolla Pekka Perälle, lisäksi valtio laittoi yli 100 miljoonaa euroa tukea yhtiölle, ympäristön valvontaan ei riittänyt vaivaista muutamaa miljoonaa. Nyt konkurssikypsää pilottihanketta,  josta piti tulla uusi "Nokia ja Sampo", yritetään pelastaa 260 miljoonan osakeannilla, Lapista malmit ollaan valmiit rahtaamaan kovalla vauhdilla ulkomaille. Ei vaivauduta miettimään ja tutkimaan niiden jatkojalostusta kotimaassa.

Päivän mittaan selvisi, että viranomaiset ovat kyllä liian hyvää pataa yhtiöitten edustajien kanssa. Se on ollut maan tapa. Mutta poliittisilla päätöksillä tämäkin asia olisi korjattavissa, luodaan riippumaton valvontakoneisto. Sen lisäsi Euroopassa on yliopistoja, jotka ovat pystyviä arvioimaan kaivosten  vaikutuksia talouteen ja ympäristöön kuin työllisyyteen.

Paikalliset ihmiset saavat valtausilmoituksen useimmiten helsinkiläiseltä huippulakitoimistolta. Siinä ilmoitetaan korvaussummat ja valitusosoitteet. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ilmeni kansainvälinen investointisuojasopimus. Sen nojalla Brittiläisessä Kolumbiassa kaivosyhtiö käräjöi korvauksia paikalliselta yhteisöltä malmin etsinnästä aiheutuneisiin kuluihin, kun yhteisö asettui vastustamaan kaivoshanketta.
Suomessa saattaa tulla ongelmia Lapin maiden riidanalaisen omistuksen vuoksi. Valtio markkinoi niitä nyt innokkaasti kaivosyhtiöille, vaikka oikeusprosessi on kesken.

Useat osanottajat korostivat kansalaistoiminnan merkitystä, poliitikkoihin kun ei voi luottaa. STOP - Talvivaara kutsuukin meitä seuraavaan mielenosoitukseen 8.3. Talvivaaran yhtiökokoukseen Finlandia talon eteen. Viime keväänä oltiin samoissa merkeissä Sotkamossa Katinkullan edessä.
Kurjistamispolitiikan vastaisena eurooppalaisena toimintapäivänä 13.3. voidaan nostaa kaivosasiakin esille. Uskon, että näin tapahtuu ainakin Joensuun torilla.

torstai 21. helmikuuta 2013

Neronleimauksia

On se ihme ja kumma, ettei järkipuhe tunnu tepsivän. Katainen vain jatkaa entistä röyhkeämmin höpinäänsä eläkeiän nostamisesta, vaikka olen jo pariin otteeseen todistanut, että se johtaa monen kohdalla vanhuuden köyhyyteen. Samassa Ylen uutislähetyksessä kerrottiin, kuinka vaikeaa on ikääntyvien irtisanottujen työllistyä uudelleen. Sehän tarkoittaa pitempiaikaista pienillä korvauksilla kitumista, jos eläkeikää nostetaan. Se tarkoittaa myös köyhyyttä loppuelämäksi.
Samassa uutislähetyksessä kerrottiin myös, että alle 30 vuotiaita on työttömänä yli 50 000 nuorta tilastojen mukaan. Mikä on sitten todellinen luku on jo toinen juttu. Nykyisten nuorten tulevia eläkkeitä leikattiin vuoden 2003 suuressa eläkeuudidtuksessa. Ne ovat ainakin 25 prosenttia nykyisiä eläkkeitä pienempiä. Nykyisellä meiningillä pätkätöiden nuorta sukupolvea odottaa pitkäaikainen ponnistelu köyhyydessä. On aika ihmeellistä ettei nuorten työttömyys ja tuleva köyhyys tunnu huolettavan Kataista ja hänen aseenkantajiaan ollenkaan. Hallituksella ei ole mitään todellista yritystä luoda oikeita työpaikkoja tähän maahan.

Kataisen ainoa huolen aihe on kansainvälisten luottoluokituslaitosten mielipide Suomen luottokelpoisuudesta. Nämä nykyajan oraakkelit ovat suurten kansainvälisten pankkien omistamia ja tietenkin ajavat omistajiensa etuja. Kapitalistinen markkinatalous on ajautunut tietynlaiseen umpikujaan. Kasaantuneelle pääomalle ei riitä tarpeeksi suurta tuottoa reaalitaloudessa. Sen vuoksi on syntynyt keinottelutalous, jossa suurpankit lainaavat rahaa korkealla korolla valtioille ja veronmaksajat takaavat voitot. Samaan aikaan siirretään pankkien yksityisiä ongelmaluottoja  myöskin veronmaksajien piikkin erilaisilla järjestelyillä koko EU:n mitassa.
Tämä toiminta ei tietenkään haittaa luottoluokituslaitoksia, vaikka seurauksena on ollut talouden taantuman syveneminen ja julkisten palvelujen rapautuminen, kasvava työttömyys ja köyhyys.

Kataisen leikkauspolitiikan vasen puolustaja Urpilainen on saanut neronleimauksen. EU:n kriisimaiden on rakennettava pohjoismainen hyvinvointivaltio sosiaalisen kriisin estämiseksi. Kuitenkin näissä maissa toteutetaan parhaillaan "troikan" eli Kansainvälisen valuuttarahaston, EU:n komission ja Euroopan keskuspankin talouskurisopimusta, jolla leikataan palkkoja, eläkkeitä ja julkisia palveluja, yksityistetään valtion omaisuutta, leikataan sosiaaliturvaa ja romutetaan työehtoja. Kurisopimuksessa mm. vaaditaan Kreikkaa kieltämään lakot kolmeksi vuodeksi. Kaiken kaikkiaan romutetaan sosiaalivaltiota. Tätä politiikkaa ovat kiivaasti vaatineet Katainen ja Urpilainen Merkelin kaverina.
Uskon, että Urpilainen tietää ja ymmärtää tämän varmasti, mutta hän haluaa hämätä meitä ja jälleen ruokkia kansallista omahyväisyyttä puheillaan. Emme me, mutta nuo publikaanit. Tämä taas ruokkii nationalismia ja pelaa persujen ja äärioikeiston pussiin.

Suututtaa, kun joutuu uudestaan ja uudestaan toistamaan itsestään selviä tosiasioita ja Katainen kumppaneineen viis veisaa niistä. Nähtävästi Suomessakin pitää lähteä kadulle, kuten muualla Euroopasa tapahtuu. Viime viikolla Irlannissa 100 000 ihmistä osoitti mieltään leikkauspolitiikkaa vastaa. Kreikassa lakkoliike jatkuu kaikesta huolimatta, eilen osa työntekijöistä oli lakossa, Portugalissa ollaan myös liikkeellä. Euroopan ay-liike (EAY) on kutsunut koolle kansainvälisenä mielenosoituspäivinä 13.-14.3. porukkaa kadulle kurjistamispolitiikkaa vastaan.
Se taitaa olla ainut keino, että Kataisen ja kumppaneiden korvista vaikut karisee ja kuulo rupeaa korjaantumaan.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Luen elääkseni (2), venäläisiä klassikoita

Venäläisiä klassikoita

Tutkijat ovat verranneet Faulknerin kerrontaa Dostojevskiin, hänestäkin olen pitänyt, ehkä eniten vanhoista venäläisistä kertojista Tsehovin ohella. Toissa vuoden puolella luin uudelleen Idiootin, siitähän Hanna Kirjavainen teki loistavan näytelmäsovituksen joitakin vuosia sitten Rospuutto-ryhmälle ja sai merkittävän palkinnon huomionosoituksena. Luin tällä kertaa teosta nimenomaan Nastasja Filippovnan tarinana. Hän on koko teoksen moottori. Joutuminen nuoruudessaan vanhan holhoojansa  hyväksikäyttämäksi on rikkonut hänen minäkuvansa niin pahoin, ettei hän usko kenenkään pystyvän häntä rakastamaan. Tämä tietenkin vielä liittyen sen aikaiseen naiskäsitykseen ja naisen asemaan. Siitä näytti seuraavan kaikki teoksessa kuvatut ristiriitaisuudet ja tapahtumat. Näin luettuna teos tuntui selvältä kuin pläkki.

Hanna Kirjavainen kertoi lukeneensa viimeksi teoksen taas Lebedevin, epäonnistuneen, alkoholisoituneen virkamiehen kertomuksena. Perinteisestihän Idioottia on luettu nimenomaan absoluuttisen hyvän, ruhtinas Myskinin, kautta. Kaikki tämähän kertoo vain teoksen rikkaudesta ja kirjailijan taidoista. Kerrotaan Dostojevskin tokaisseen; en ole psykologi, olen realisti.
Mihail Bahtin pitää Dostojevskia polyfoonisen, moniäänisen romaanin luojana, jossa itsenäiset sankarit joutuvat puolustamaan näkemyksiään kirjailijan luodessa konfliktitilanteita ja kirjailija osallistuu dialogiin tasavertaisena sankareidensa kanssa. Bahtin pitää Dostojevskia myös antiikissa syntyneen ja keskiajalla kukoistaneen karnevalistisen perinteen käyttäjänä ja uudistajana kirjallisuudessa.

Viimeisen runsaan vuoden aikana olen lukenut myös Tolstoita, Sodan ja rauhan, Kasakat ja viimeksi Anna Kareninan tarinan. Kriitikot ovat varmaan sanoneet kaiken tarpeellisen Sodasta ja rauhasta. Anna Karenina on hyvä kuvaus siitä mihin se voi pahimmillaan johtaa, jos rakastavat ihmiset eivät pysty olemaan riittävän rehellisiä toisilleen. Kasakat antaa tänäkin päivänä hyvää taustaa Kaukaasian konflikteille. Tolstoin kieli on kirkasta ja helppolukuista, se yllätti minut aikanaan, kun epäröiden tartuin suureen kirjailijaan ensimmäisen kerran.

Idiootin jälkeisissä tunnelmissa innostuin lukemaan Solohovin Hiljaisen Donin taas. Sitäkin luin teoksen monien naiskohtaloiden läpi, niin Aksinjan, Natalian, kuin Darjankin. Naiset kantoivat raskaan taakan sisällisodan runnellessa maata ja heitellessä miehiä puolelta toiselle. Ylipäänsä teos antaa mielestäni realistisen kuvan Venäjän tapahtumista maailmansodan, vallankumouksen ja kansalaissodan ajalta ja loistavasti kerrottuna. Varmaankin hyvin ajankohtainen, niin Afganistanissa, Syyriassa, Malissa, kaikkialla siellä missä soditaan. Nykyiset sodathan ovatkin enimmäkseen sisäisiä välien selvittelyjä, joihin ulkopuoliset sekaantuvat omine intresseineen ja joissa uhrit ovat pääasiassa siviilejä.

torstai 14. helmikuuta 2013

"Säästöä" vai leikkauspolitiikkaa


Ylen A-sudio puuttui ke 13.3. Jyväskylässä tapahtuneeseen omaishoidon tuen leikkauksiin. Kaupunki on sanonut irti entiset sopimukset ja kaikki käydään läpi ja laitetaan uusiksi. Ja kun valtuusto on varannut rahaa 600 000 euroa vähemmän talousarvioon, kuin edellisenä vuonna, niin leikkauksia tulee.
Sinänsä ansiokkaassa ohjelmassa jätettiin kertomatta, miksi asia on noussut niin voimakkaasti esille Jyväskylässä. Nimittäin leikkauksiahan on tapahtunut ainakin Joensuussa ja Vantaalla. Maan hiljaisimpia kyykytetään.
Ohjelmassa päättäjät kiemurtelivat ja vetosivat tietämättömyyteensä. Mutta oliko siinä koko totuus.

Jyväskylässä SKP nosti asian esiin jo budjettivaltuustossa 3.12.2012.. Riitta Tynjä esitti ainoana valtuutettuna vanhus- ja vammaispalveluiden (omaishoito on vanhus- ja vammaispalveluiden palvelualueen alainen) toimintamenoihin 2,6 miljoonan euron lisäystä. Koska ehdotusta ei kannatettu, se raukesi, mutta maininta tästä löytyy pöytäkirjasta.

Sen jälkeen toiminta jatkui. SKP:n valtuustoryhmän aloitteesta ja 16 muun eri valtuustoryhmiin (paitsi Keskustan, Kokoomuksen ja KD:n) kuuluvan allekirjoittajan tuella asia alistetaan nyt kaupunginvaltuuston käsittelyyn, kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen edellyttämät allekirjoitukset menettelytavan vahvistamiseksi ovat koossa. Asia otettanee 4.3. kokoontuvan kaupunginvaltuuston asialistalle.

Näin yksikin asian ymmärtävä valtuutettu voi oikealla, yhteistyötä rakentavalla tavalla, saada tulosta aikaan.

Mielenkiintoinen juonne tässäkin tapauksessa on lyhytnäköinen tuijottaminen budjettitasapainoon uusliberalistisen talousopin mukaisesti. Kaupungille edullisen omaishoidon leikkaaminen kasvattaa monin verroin kalliimman laitoshoidon menoja. Kuinka paljon tällaista "säästämistä" tapahtuukaan tiukan budjettikurin nimissä. Mihin vielä joudummekaan, jos ja kun EU:n budjettikuri ulotetaan suoraan kuntien talouteen. Maaperähän on jo otollinen. Nyt pakottaminen tapahtuu maan hallituksen toimesta valtionapuja leikkaamalla.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Vapaavuoren visiot

Ylen uutisten mukaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) haluaa uudistaa yritysverotuksen. Hän hakisi taloudelle uutta ryhtiä suuresta uudistuksesta, koska pieni näpertely ei hänen mielestään riitä.
- Jotakin semmoista, joka näkyy ja tuntuu ja otetaan markkinoilla sillä lailla vastaan, että oikeasti uskotaan, että nyt kannattaa työllistää, nyt kannattaa investoida, nyt on uutta draivia ja potkua tässä kansakunnassa, Vapaavuori visioi.

Elämme kovia aikoja. Näinhän meille kansalaisille hoetaan mantran tavoin. Ahjo-lehden haastattelema kansantaloustieteilijä Jussi Ahokas sanoo, että mitkään rahatalouden lainalaisuudet eivät pakota elämään kovia aikoja, mutta talousvallan käyttäjät ovat valinneet nykyisen kivikkoisen polun.
– Valtio voisi itse omilla toimillaan katkaista kurjistumisen kierteen investoimalla nyt kestävään ja välttämättömään infrastruktuuriin. Osaavia työntekijöitä olisi tarjolla ja rahaakin, jos sitä vaan halutaan käyttää, Ahokas sanoo...
– Sitä paitsi nykyoloissa valtio voisi myös ottaa osansa yrittäjäriskistä ja tyytyä markkinoita pienempiin tuottoihin omistamalla itse jonkin osan täkäläistä tuotantoa.
Omilla päätöksillään Suomen valtio on ulkoistanut itsensä investoinneista ja täystyöllisyyden tavoitteesta. Viimeinen niitti oli päätös jättää Turun telakka ilman lainaa. Ranskassa tahtoa löytyi.

– Jos nyt sanotaan elettävän kovia aikoja, syksyllä eletään vielä kovempia. Kierre on rakennettu valmiiksi. Nostetaan veroja, leikataan etuuksia ja heikennetään kulutuskysyntää. Tämän jälkeen on turha kuvitella, että joku yksityinen yritys näkisi Suomen hedelmällisenä ja tuottavana investointikohteena, koska kukaan ei kykene ostamaan tarjottuja tuotteita ja palveluja. Jos vuoden loppupuolella työttömyysaste ei lähentele yhdeksää, ihmettelisin, Jussi Ahokas sanoo.
– Kohtalokasta voi olla, että kotitalouksien velkaantumisaste entisestään kasvaa, jos palkkoja jäädytetään ja leikataan. Kun samanlainen oppi pyyhkäisee koko Euroopan yli, eurotalous hyytyy. Raha ei liiku eikä lisäänny, kuten kapitalismin tyylipuhtaiden oppien mukaan pitäisi tapahtua, näin Ahjo-lehti.

Jos ministeri Vapaavuori todella haluaa drivea talouteen, hän voisi vaatia lopettamaan julkisen talouden leikkaamisen ja vaatia valtion toimin "katkaista kurjistumisen kierteen investoimalla nyt kestävään ja välttämättömään infrastruktuuriin".
Mutta ilmeisesti usko markkinoiden kaikkivoipaisuuteen, estää järkevän politiikan. Vai onko taustalla vanha juttu "pukista kaalimaan vartijana". Hyötyyhän nykyisestä politiikasta pieni vähemmistö, joiden hyväksi tapahtuu koko ajan tulojen ja omaisuuden uusjako markkinoiden "näkymättömän käden" ja EU:n talouskurisopimuksen avulla.
Ministeri haluaa vauhdittaa tätä uusjakoa verohelpotuksilla (suur)yrityksille. Ministeriä ei huoleta tässä yhteydessä "kestävyysvaje" ja sen vaatimat toimet "nostetaan veroja, leikataan etuuksia ja heikennetään kulutuskysyntää".

Nyt tarvitaan politiikan reivaamista 180 astetta. On luovuttava tuhoisasta leikkauspolitiikasta ja uskottava lopulta, että sillä menolla "säästämme" itsemme hengiltä.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Rahamiesten valtaa

"Pankkikonserni ylitti loka-joulukuun odotukset lähes nelinkertaistamalla tuloksen ennen veroja. Konsernin mukaan tulosten paranemiseen vaikuttivat toimet kustannusten vähentämiseksi.
Tanskalainen pankkikonserni Danske Bank teki viime neljänneksellä odotettua paremman tuloksen. Tulos ennen veroja oli 2,26 miljardia Tanskan kruunua eli hieman yli 300 miljoonaa euroa.

"Pankkikonserni Nordean liikevoitto koheni viime vuonna. Konsernijohtaja Christian Clausen luonnehtii yhtiön viime vuoden tulosta paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin.
Nordean viime vuoden liikevoitto oli 4,1 miljardia euroa, kun vuonna 2011 liikevoittoa kertyi 3,5 miljardia euroa. Yhtiön hallitus ehdottaa osingoksi 0,34 euroa osakkeelta. Vuotta aiemmin osinko oli 0,26 euroa.

"OP-Pohjola odottaa pääsevänsä tänä vuonna viimevuotista parempaan tulokseen. Epävarmuutta tilanteeseen tuo kuitenkin euroalueella sitkeästi jatkuva velkakriisi. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla OP-Pohjola teki parhaimman tuloksen sitten vuoden 2007 loppupuolen.

Näin neutraalisti uutisoi Yle Suomen kolmen suurimman pankin tulosten julkistamista. Enkä ole huomannut muuallakaan minkäänlaista keskustelua siitä, että talouskriisin oloissa pankit tekevät ennätystulosta. Tai siitä, että rahoitusala on menestynyt parhaiten maailmanlaajuisesti jo 30 vuoden ajan.

Rahamarkkinoiden vapauttamisen piti tuoda talouteen kasvua ja vakautta. Tuloksena on ollut yksityisen velkaantumisen ennennäkemätön kasvu ja velalla tapahtuva pankkien keinottelu. Useiden alueellisten kriisien jälkeen on jouduttu vuonna 2008 alkaneeseen maailmanlaajuiseen kriisiin ja lamaan.
Attacin talouskatsaus vuodelta 2009 antaa velkaantumisesta hyvää tietoa. Samoin Laitos-lehdestä löytyy Antti Ronkaisen kokoama hyvä tilasto yksityisen ja julkisen velan määristä Euroopassa.

On vähitellen tunnustettava tosiasiat: markkinat eivät pysty tasapainottamaan itseään, eivätkä takaamaan hyvinvointia. Siihen tarvitaan poliittisilla päätöksillä tapahtuvaa valtiollista ja yhteiskunnalllista sääntelyä.

Suomessa tätä ajatusta on kommunistien lisäksi pitänyt esillä  Attac-liike tuomalla keskusteluun kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron. Raha ja talous-blogi on kirjoittelullaan ansiokkaasti haastanut valtavirran yksisilmäistä talousajattelua, jonka sokaisemia valtapuolueet oikealta vasemmalle vielä ovat.

Euroopan vasemmisto on vaatinut rahamarkkinoiden sääntelyä. Se ei onnistu ilman Euroopan raha-ja talousliiton (EMU) purkamista tai vähintäänkin uusimista. Jolloin Euroopan keskuspankki (EKP) otetaan demokraattiseen valvontaan ja pannaan rahoittamaan suoraan jäsenmaita ja huolehtimaan euroalueen työllisyydestä.

Nämä tavoitteet eivät voi toteutua muuten, kuin vasemmiston, ay-liikkeen ja muiden kansalaisliikkeiden aktiivisen toiminnan, yhteisen taistelun kautta. Sitä yhteisrintamaa meidän pitää rakentaa koko ajan, pyrkiä siihen omilla aloitteillamme, omalla alueellamme.
Euroopan ay-liikkeen, Euroopan vasemmiston ja eri kansalaisliikkeiden yhteinen eurooppalainen toimintapäivä 13.-14.3. antaa siihen oivallisen tilaisuuden.

torstai 7. helmikuuta 2013

Luen elääkseni (1)

Tässä yhtenä aamuna herätessäni hyvissä ajoin vanhan miehen vaivoihin, aloin muistella jostain syystä vastikään lukemiani kirjoja. Se on varmaankin vanhenemiseen liittyvä ilmiö ja onhan eläkeukolla ollut aikaa elvyttää rakasta harrastustaan. Siitä jouduin sitten ajatukseen  tehdä uusi blogikirjoitus. Avautua, kuten nykyään on tapana, henkilökohtaisen suuntaan. Siitä nyt paisui oikein kirjoitusten sarja, kun lähimmät kriitikot eivät älynneet toppuuttaa.

Suuri rakkaus
Aloin siis muistella vastikään lukemiani kirjoja ja sitäkin miksi olin niitä lukenut. Parhaillaan on "työn alla" Joseph Conradin Lordi Jim. Siihen päädyin luettuani taas kerran viime vuoden lopulla William Faulknerin trilogian Kylä, Kaupunki, Kartano. Faulkner on ollut minulle suuri kirjallinen rakkaus aina sieltä 60-luvulta saakka. Sain jossain vaiheessa tietooni, että hänen kirjahyllyssään oli mm. Conradia. Huomasin, että varsinkin Lordi Jim sisälsi paljon semmoista, epäsuoraa kerrontaa, tarinan iskentää, pitkiä verkkaisia tai hengästyttävän kiihkeitä lauseita, joka on ilmeisesti vaikuttanut nuoreen Faulkneriin. Sen vuoksi halusin lukea jälleen Lordi Jimin. Conradin Anarkistit on muuten hyvin ajankohtainen romaani näin terrorismin vastaisen sodan aikana ja kerronnaltaan aika perinteinen, siis helppolukuinen. Conradin tunnetuin romaani lienee Pimeyden sydän, tiivis kuvaus siirtomaavallan toiminnasta Afrikassa. Se ei ole menettänyt hitustakaan ajankohtaisuuttaan.

Faulkner tunnetaan tajunnanvirtatekniikastaan ja hän kertoo tarinaa eri henkilöidensä omasta näkökulmasta. Se tekee hänen kerronnastaan monitasoista, jota rikas kieli sitten lisää. Hän vaikutti Hannu Salaman Pispala eepoksen muotoutumiseen ja kuulinpa Heikki Turustakin sanotun Pohjois-Karjalan Faulkneriksi. Reko Lundan arvioi jossakin artikkelissaan vuonna 1928 julkaistua Faulknerin Ääni ja vimma-teosta hyvin voimallisesti vaikuttavaksi edelleenkin. Hänen mukaansa se hakkaa useimmat nykykirjat. Olen kyllä samaa mieltä. Gabriel Garcia Marques mainitsee muistelmissaan, Elää kirjoittaakseen, Faulknerin yhtenä tärkeimmistä kirjallisista esikuvistaan.

Faulkneria aikanaan haastatellut toimittaja kertoi hänelle jonkun lukijan valittaneen lehden palstoilla, ettei ymmärtänyt mitään vaikka on lukenut jo kolmesti tämän kirjan. Mitä lukijan pitäisi tehdä, toimittaja tiedusteli. Pitää lukea neljännen kerran, vastasi kirjailija.
Koko ikänsä kirjailija asui kotiseudullaan Mississipin Oxfordissa ja suhtautui hyvin kielteisesti Greenvich Villagen tapaisiin taiteilijayhteisöihin, "niissä ei synny mitään kelvollista". Hänen kerrotaan kirjoittaneen aamupäivällä ja istuneen iltapäivällä takakuistilla naukkaillen bourbon-viskiä.
Välillä Faulkner tienasi rahaa käsikirjoittajana Hollywoodissa, että pystyi kirjoittamaan romaanejaan. Nobel-palkinto hänelle myönnettiin 1949. Tarina kertoo, että hän oli niin käheä-ääninen palkinnon luovutustilaisuudessa, ettei kiitospuheesta saatu mitään selvää.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

EU - EMU

Parhaat ratkaisut ovat usein yksinkertaisia, mutta yksinkertaiset ratkaisut eivät aina ole parhaita. Eurokriisin myllertäessä Euroopassa, siihen etsitään kuumeisesti ratkaisuja eri tahoilla. Sitä epäilemättä käytetään myös muihinkin tarkoituksiin aivan Naomi Kleinin havainnon mukaisesti.
Kriisi on aina  mahdollisuus toisenlaiseen politiikkaan ja voimasuhteesta riippuu mitä tapahtuu.
Brittien konservatiivien johtaja Cameron ajaa kansanäänestystä EU:sta. Suomessakin kerätään aloitetta kansanäänestyksen järjestämiseksi EU:sta eroamiseksi.
Soini vaatii EU-sopimusten uudelleen neuvottelua Iso-Britannian peesissä. Toisaalta hän ei ole sanoutunut irti perussuomalaisten talousasiantuntijoiden taustapaperista, jossa vaaditaan uusliberalistisen yksityistämis- ja leikkauspolitiikan jatkamista entistä kovempana. Sitähän Cameron on harjoittanut EMU:n ulkopuolella Brittein saarilla.
Oikeistopopulismin ja suoranaisen äärioikeiston nousu Euroopassa liittyy uusliberalistisen politiikan synnyttämään epävarmuuteen. Kuinka paljon siinä on myös oikeutettua kansallista tyytymättömyyttä EU-eliitin harjoittamaan ylikansalliseen komentotalouteen, johon myös punavihreä vasemmisto laajalti samaistuu.

Entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen arvostelee raskaasti ja oikeutetusti Emu-munausta. Mutta hänelläkin on loppujen lopuksi ratkaisuna vain joko sisäinen tai ulkoinen devalvaatio ja voimakas inflaatio velkojen kuittaajana. Se ei näytä avaavan houkuttelevaa tietä ulos kriisistä ja taitaa jättää meidät kansainvälisen kilpailukyvyn armoille.
Sehän on valtavirran talousoppineiden pääperustelu palkkojen ja eläke- ja sosiaaliturvan leikkauksille Suomessakin.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Pekka Sauramon mukaan edistyksellinen vasemmistolainen politiikka ei ole Euroopassa mahdollista, mikäli halutaan pitää kiinni talousliitto Emusta ja eurosta. Emun purkaminen aiheuttaisi toki valtavia kustannuksia, mutta pitkällä aikavälillä se kannattaisi, Sauramo toteaa Tiedonantajan haastattelussa.

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa taas katsovat ratkaisun löytyvän EKP:n avulla, suoralla keskuspankkirahoituksella kriisimaille ja julkisen vallan aktiivisella investointi- ja työllisyyspolitiikalla. Näin kriisimaat vapautetaan markkinakorkojen kurimuksesta ja aktiivisella politiikalla, luopumalla talouskurivaatimuksista autetaan kasvuun. Siinä funktionaaliseksi rahoitukseksi kutsuttu menetelmä on keskeinen. Nämä toimet vaatisivat rahaliiton sääntöjen uusimista.

Antti Ronkainen on samoilla linjoilla ja katsoo myös ratkaisun avainten olevan poliitikkojen ja EKP:n käsissä. Maastrihtin sopimuksessa on kielletty Euroopan keskuspankkia (EKP) rahoittamasta jäsenmaita. Se kytkös on purettava. EKP on myös velvoitettava Yhdysvaltain keskuspankin tavoin huolehtimaan inflaationtorjunnan lisäksi työllisyystilanteen parantamisesta. Maastrichtin sopimus on neuvoteltava uudelleen ja alistettava kansanäänestykseen, vaatii Ronkainen.
Onko kilpailukyky hyvinvoinnin kannalta oleellisin mittari ja kuinka se edes määritetään? Miksi talouskurisopimuksessa kiinnitetään huomio julkiseen eikä yksityiseen velkaan? Miksi ollaan huolestuneita ainoastaan alijäämistä eikä ali- ja ylijäämien epätasapainosta? Ronkainen kyselee.

Euroopan vasemmiston hallitus tuomitsee EU:n ajaman leikkauspolitiikan, jonka säännöksi on muodostunut autoritaarisuus, toimivallan siirtäminen EU:n, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston ”troikalle”. Kansalaiset, parlamentit ja ay-liike on sivuutettu olennaisten päätösten tekemisessä. Tästä on esimerkkinä julkista eurooppalaista pankkia vaatineen kansalaisaloitteen torjuminen.

SKP:n tavoittena on luoda punavihreä uusliberalismin vastainen liittoutuma EMU:n leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä vastaan toisenlaisen Euroopan puolesta. Vaatiiko se välitöntä irtaantumista Euroopan Unionista, tarjoaako kriisi siihen nyt mahdollisuuden. Kommunisteille on tuiki tärkeä työväen kansainvälinen solidaarisuus, sen voimistaminen. Mikä kylki edellä tässä pitää mennä eteenpäin?
Mitkä ovat ne konkreettiset tunnukset tässä ja nyt, jotka auttavat meitä voimien kokoamisessa näiden tavoitteinen saavuttamiseksi.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Kestävä utopia


"Tietoisen vanhentamisen takia maailmassa myydään joka päivä noin miljoona tietokonetta" kirjoittaa Olli Tammilehto artikkelissaan Hapanta atk-tekniikkaa Voima-lehdessä 1/2013.
"Pöytätietokonetta varten on louhittava yhtä suuri määrä aineita kuin auton valmistukseen...
"Kaivostoiminta tuhoaa ympäristöä ja mikropiirien ja muiden komponenttien valmistus on vaarallista sekä työntekijöille että ympäristölle.
Me uusimme muodin mukana tiuhaan tahtiin tietokoneitamme, niin yritykset kuin yksityisetkin käyttäjät. Oma oopperansa on Windows-käyttöjärjestelmä. Sitä käyttävä ehjä kone alkaa hidastua muutaman vuoden jälkeen ja eikun hanki vaan uutta rautaa.

"Tätä ongelmaa helpotettaisiin siirtymällä Linuxiin. Vanhatkin tietokoneet toimivat aivan hyvin Linux-ympäristössä kytkettyinä yhteen uudempaan koneeseen. Tätä etua voidaan käyttää ja käytetään kouluissa, virastoissa ja laitoksissa. Rahan ja materiaalien ja turhan työn säästö on melkoinen. Linuxia käyttää tänään jo muun muassa Wikipedia, Reuters, IBM, Saksan työministeriö, kaikki Kemin koulut. Linuxin voi ladata käyttöönsa jokainen netistä. Näin Voima-lehdessä.
Arvelen, että tämä kaikki voisi olla askel kestävämpään tuotantoon. 

Miksi emme valmistaisi sellaisia tuotteita, jotka kestävät pitempään ja joita olisi helppo korjata. Meille sanotaan, että tekninen kehitys on niin nopeaa ja se vaatii uusimaan tuotteita lyhyen ajan kuluttua..
Luulisin, että monet kodin koneet voitaisiin rakentaa kestäviksi ja korjauskelpoisiksi ja siten nostaa niidenkin käyttöikää nykyisestä. Puhumattakaan vaatteista ja muista käyttöesineistä, niistäkin voitaisiin tehdä kestävän kehityksen mukaisia.
Miten lienee meidän pyhän lehmämme, auton laita. Olisiko siitä pyrittävä eroon kokonaan kaupungeissa maksuttoman joukkoliikenteen avulla ja rakentamalla toimivat lähipalvelut kävelyetäisyydelle. Maaseutua varten ehkä tarvittaisiin lujia kulkuneuvoja, jotka voitaisiin korjata paikallisilla pajoilla ja jotka kestäisivät isältä pojalle.

Mutta onko tämä mahdollista? "Ikuisen nälän saa itselleen semmoinen suutari, joka tekee lujat kengät", sanottiin ennen. Onko mahdollista järjestää taloutta ja tuotantoa niin, että voisimme tehdä tuotteet omaan käyttöömme, itsellemme. Silloin olisi järkevää tehdä ne lujiksi, silloin olisi järkevää kuluttaa mahdollisimman vähän luontoa. Silloin olisi myös järkevää tehdä tämä kaikki mahdollisimman vähällä työllä.
Lopun valveilla olostamme käyttäisimme keskinäiseen seurusteluun, kulttuurin tekemiseen,  siitä nauttimiseen ja muihin harrastuksiimme. Nauttisimme kaikki leppoisesta oleskeluyhteiskunnasta.