maanantai 18. helmikuuta 2013

Luen elääkseni (2), venäläisiä klassikoita

Venäläisiä klassikoita

Tutkijat ovat verranneet Faulknerin kerrontaa Dostojevskiin, hänestäkin olen pitänyt, ehkä eniten vanhoista venäläisistä kertojista Tsehovin ohella. Toissa vuoden puolella luin uudelleen Idiootin, siitähän Hanna Kirjavainen teki loistavan näytelmäsovituksen joitakin vuosia sitten Rospuutto-ryhmälle ja sai merkittävän palkinnon huomionosoituksena. Luin tällä kertaa teosta nimenomaan Nastasja Filippovnan tarinana. Hän on koko teoksen moottori. Joutuminen nuoruudessaan vanhan holhoojansa  hyväksikäyttämäksi on rikkonut hänen minäkuvansa niin pahoin, ettei hän usko kenenkään pystyvän häntä rakastamaan. Tämä tietenkin vielä liittyen sen aikaiseen naiskäsitykseen ja naisen asemaan. Siitä näytti seuraavan kaikki teoksessa kuvatut ristiriitaisuudet ja tapahtumat. Näin luettuna teos tuntui selvältä kuin pläkki.

Hanna Kirjavainen kertoi lukeneensa viimeksi teoksen taas Lebedevin, epäonnistuneen, alkoholisoituneen virkamiehen kertomuksena. Perinteisestihän Idioottia on luettu nimenomaan absoluuttisen hyvän, ruhtinas Myskinin, kautta. Kaikki tämähän kertoo vain teoksen rikkaudesta ja kirjailijan taidoista. Kerrotaan Dostojevskin tokaisseen; en ole psykologi, olen realisti.
Mihail Bahtin pitää Dostojevskia polyfoonisen, moniäänisen romaanin luojana, jossa itsenäiset sankarit joutuvat puolustamaan näkemyksiään kirjailijan luodessa konfliktitilanteita ja kirjailija osallistuu dialogiin tasavertaisena sankareidensa kanssa. Bahtin pitää Dostojevskia myös antiikissa syntyneen ja keskiajalla kukoistaneen karnevalistisen perinteen käyttäjänä ja uudistajana kirjallisuudessa.

Viimeisen runsaan vuoden aikana olen lukenut myös Tolstoita, Sodan ja rauhan, Kasakat ja viimeksi Anna Kareninan tarinan. Kriitikot ovat varmaan sanoneet kaiken tarpeellisen Sodasta ja rauhasta. Anna Karenina on hyvä kuvaus siitä mihin se voi pahimmillaan johtaa, jos rakastavat ihmiset eivät pysty olemaan riittävän rehellisiä toisilleen. Kasakat antaa tänäkin päivänä hyvää taustaa Kaukaasian konflikteille. Tolstoin kieli on kirkasta ja helppolukuista, se yllätti minut aikanaan, kun epäröiden tartuin suureen kirjailijaan ensimmäisen kerran.

Idiootin jälkeisissä tunnelmissa innostuin lukemaan Solohovin Hiljaisen Donin taas. Sitäkin luin teoksen monien naiskohtaloiden läpi, niin Aksinjan, Natalian, kuin Darjankin. Naiset kantoivat raskaan taakan sisällisodan runnellessa maata ja heitellessä miehiä puolelta toiselle. Ylipäänsä teos antaa mielestäni realistisen kuvan Venäjän tapahtumista maailmansodan, vallankumouksen ja kansalaissodan ajalta ja loistavasti kerrottuna. Varmaankin hyvin ajankohtainen, niin Afganistanissa, Syyriassa, Malissa, kaikkialla siellä missä soditaan. Nykyiset sodathan ovatkin enimmäkseen sisäisiä välien selvittelyjä, joihin ulkopuoliset sekaantuvat omine intresseineen ja joissa uhrit ovat pääasiassa siviilejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti