perjantai 3. tammikuuta 2014

Mikä on sopiva eläkeikä?

Ainakin vuoden verran ovat elinkeinoelämän nokkamiehet rummuttaneet eläkeiän korottamista. Heitä on aktiivisesti säestänyt valtion johtava tutkija Juhana Vartiainen. Lokakuun lopulla asiaa valmistellut Pekkarisen työryhmä sitten esittikin eläkeiän alarajan nostamista kahdella vuodella 65 vuoteen.

EK:n pomo Lasse Laatunen pisti nyt paremmaksi ja ehdotti nostettavaksi eläköitymisikää lisää parilla vuodella 67 vuoteen. Ollaan kuulemma myöhässä eläkeiän noston kansainvälisessä kilpailussa. Konsti on vanha, jota porvaripelissä on käytetty kautta aikojen, korotetaan vaatimuksia, niin alkuperäinen tavoite saadaan läpi kompromissina.

SAK:n ja STTK:n johtajat ovat varovaisesti puhuneet vain työelämän korjaamisesta, jotta työurat jatkuisivat. Porvaripuolen perustelut ovat tainneet mennä todesta huippujohdon työkalupakkiin.

Sen sijaan Rakennusliiton maanlaajuinen neuvottelukokous otti marraskuussa selkeän kielteisen kannan eläkeiän korotukseen. Perustelu oli selvä, harva raksaduunari jaksaa eläkeikään nytkään työelämässä ja hyvin monella työttömyysputki pelastaa köyhyyteen sortumiselta. Monella muullakin alalla sinnitellään loppuvuodet selviytymisen rajoilla. Takana on monikymmenvuotinen työura ja uupumus uhkaa työelämän jatkuvassa myllerryksessä.

Nykyisin voi jäädä eläkkeelle 63 ja 68 vuoden välillä. Se antaa joustavan mahdollisuuden työuran jatkamiseen niille, jotka siihen pystyvät ja haluavat. Se onkin nostanut vanhuuseläkkeelle siirtymisen ikää. Mutta työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään keskimäärin jo 52-vuotiaana, sitä ongelmaa ei ratkaista nostamalla yleistä eläkeikää. Suomalaisten työurat ovat jo nyt pidemmät kuin EU-maissa keskimäärin. Näin perustellaan Kriittisen ay-verkoston liikkeelle laittamassa adressissa eläkeiän säilyttämistä nykyisellään.

Olisiko nyt eri alojen ay-aktiiveilla mahdollisuus yhteistoimintaan ja torpata yhdessä järjetön vaatimus eläkeiän nostamisesta. Pitäisikö sen sijaan vaatia yleistä työajan lyhentämistä työttömyyden ja työolojen helpottamiseksi. Se olisi mahdollista ay-liikkeen ja vasemmiston yhteisin voimin. Kommunistit ovat omalta osaltaan tähän valmiit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti