maanantai 24. syyskuuta 2012

Viikonloppuna etelässä

Tuli käytyä viikonloppuna etelässä, tosin vain Helsingissä, mutta kuitenkin. Suomen kommunistinen puolue järjesti neljännen kerran Vastavirtafestivaalin. Tilaisuudessa oli useita seminaareja ja hieno iltakonsertti.

Miten ulos eurokriisistä -keskustelussa Kreikan Syrica -puolueen ja Euroopan vasemmiston edustaja Yiannis Bournous arvioi kriisin olevan työn ja pääoman välinen rajuin konflikti sotien jälkeisessä Euroopassa.

Ei ole tarkoituskaan vähentää julkista velkaantumista, vaan yksityistää julkista omaisuutta ja heikentää rajusti työntekijöiden oikeuksia. Bournousin mukaan Kreikka valittiin koekaniiniksi ja samaa leikkauspolitiikkaa ajetaan koko EU -alueelle.

Eliitti yllättyi kreikkalaisten vastarinnasta ja nyt vastarinta on levinnyt jo muihinkin maihin, Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan. Euroopan vasemmisto kehottaa kaikkialla ihmisiä lähtemään leikkauspolitiikkaa vastaan. Nyt käydään taistelua Euroopan suunnasta.

Toisessa keskustelussa, jota seurasin, pohdittiin vasemmiston tulevaisuuden tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen painotti puheenvuorossaan ruohonjuuritasolta lähtevää toimintaa. Kaikkialla missä vasemmisto on viime vuosina edennyt, Latinalaisessa Amerikassa, Kreikassa, Ranskassa, se on lähtenyt sinnikkäästä ihmisten omasta toiminnasta.

Tuli siellä sitten päivystettyä helsinkiläisten kommunistien virittämällä "terveyskioskilla". Jaoin siinä lentolehtistä ja juttelin ihmisten kanssa, eikä tulkkia tarvittu vaikka veännin tätä "sudeettisavoa". Parin tunnin aikana tuli aika monta entistä aitosavolaista tai muualta Itä -Suomesta pääkaupunkiseudulle muuttanutta vastaan.

Terveyspalvelut tuntuivat olevan sielläkin aika pahasti rempallaan, nimenomaan terveyskeskusten palvelut. Köyhä kansa tippuu niiden ulkopuolelle ja terveyserot kasvavat. Sen takia lennäkissä vaadittiinkin terveyskeskusmaksun poistamista. Eivät ihmiset oikein lämmenneet terveyskioskille, parempia lähipalveluja toivottiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti