Kriisitunnelmat ovat hallinneet viime päivien uutisointia. Siteerailenpa vähän muiden sanomisia aiheesta.
"Yleisessä taloudellisessa tilanteessa Urpilainen näkee Suomella kolmoishaasteen, johon kuuluvat vaikea suhdannetilanne, teollisuuden poikkeuksellinen rakennemuutos ja julkisen talouden kestävyysvaje."
Urpilainen on puhunut "rakennesopeutuksen" tarpeesta.
"Jotta köyhtyminen pysähtyisi, olisi tehtävä muutoksia. Päättäjät eivät kuitenkaan tahdo tunnustaa, että ongelmien juuri on ylisuuressa julkisessa sektorissa, sanoo Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh."
Tähän tapaan menee valtavirran ajattelu talouspolitiikan haasteista. Paisuvasta työttömyydestä ei tunneta huolen häivääkään ja lääkkeeksi tarjotaan entistä tiukempaa budjettia ja rajua "rakennesopeutusta" julkisiin palveluihin. Samoilla lääkkeillä on jo suistettu Välimeren maiden väestö köyhyyteen ja raunioitettu maiden talous.
Kestävyysvaje on kokoomuslaisten valtiovarainministeriön virkamiesten hatustaan tempaisema käsite, jota on veivattu julkisuudessa viime vuodet. Sen laskentaperusteet ovat osoittautuneet hyvin hatariksi, muun muassa väestöennusteen osalta. Muutenkin vuosikymmenten päähän ennustaminen on enemmänkin ennustajaeukkojen puuhaa kuin vakavaa tieteellistä työtä.
Jos valtion taloudessa on kestävyysongelmia, niitä on syntynyt jatkuvasta rikkaiden paapomisesta verohelpotuksilla. Viime keväänäkin annettiin miljardiluokan helpotukset työllistämisen nimissä, taisivat mennä osinkoina veroparatiiseihin nekin rahat.
Tiukka uusliberalistinen talouskuri EU:ssa "rakennesopeutuksineen" on pahentanut kapitalismin aiheuttamaa maailman laajuista ylituotantokriisiä. Väärien lääkkeiden lisääminen ei paranna, vaan tappaa potilaan.
Tarjolla on toisenkinlaisia lääkkeitä. Ne helpottaisivat kasvavaa työttömyyttä ja pitäisivät talouden pyörät pyörimässä.
"Kun Euroopan ja koko maailman kysyntälama jarruttaa vientisektorin kehitystä ja teknologiateollisuuden 2000-luvun kilpailuetu on menetetty, nettoviennin parantaminen on mahdollista ainoastaan kotimaista kysyntää supistamalla. Tämä puolestaan syventää taantumaa. Tässä tilanteessa paras keino elvyttää taloutta onkin talouden tulovirtojen kasvattaminen julkista kulutusta ja investointeja lisäämällä ja tällä tavalla kotimaisia yksityisiä investointeja sekä kulutusta kannustammalla. Kun yksityisen talouden kasvu taas voimistuu, julkisen talouden alijäämät muodostuvat huomattavasti budjetoituja alijäämiä alhaisimmiksi. Velkaelvytys siis maksaa itsensä takaisin."
Lyhytkestoisen elvytyksen sijaan "jälkikeynesiläiset kannattavatkin yleensä laajamittaista kysynnänsäätelyä: käytännössä se tarkoittaa isoja, julkisesti rahoitettuja ja useiden vuosien tai vuosikymmenten mittaisia ohjelmia, jotka toimivat taloudellisen kehityksen kulmakivinä ja takaavat kokonaiskysyntää ylläpitävät tulovirrat. Toisen maailmansodan jälkeen hyvinvointivaltioiden rakentaminen ja laajentaminen täytti pitkään tätä funktiota. Nyt 2010-luvulle tultaessa hyvinvointivaltiorakenteet ovat monessa maassa osittain rapautuneet, joten niiden korjaaminen ja kehittäminen olisi tärkeää.
Hyvinvointivaltion kehittämisen ohelle tarvitaan kuitenkin myös uusia miljardiluokan ohjelmia. Eräs tällainen voisi olla laajamittainen yhteiskunnan ekologinen modernisaatio. Ilmastokriisin edessä esimerkiksi nykyisiä energian tuotannon ja liikenteen organisoimisen tapoja olisi uudistettava perinpohjaisesti. Näihin eivät riitä muutamien kymmenien miljoonien eurojen panostukset, vaan tarvitaan valmiutta niin Suomen kuin Euroopan tasolla kokonaisvaltaisiin, miljardiluokan investointeihin." Näin Jussi Ahokas ja Lauri Holappa blogissaan.http://rahajatalous.wordpress.com/2013/07/31/elvytysta-talouskuria-vai-kysynnansaatelya/
Jälkikeynesiläinen politiikka on tarpeellista ja mahdollista ensiapua uusliberalistisen kapitalismin raadollisen kurjistamisen aiheuttamiin vammoihin, kasvavaan työttömyyteen, köyhyyteen ja yleiseen näköalattomuuteen, yhteiskuntaa hajalle repivään keskinäiseen kaikenkattavaan kilpailuun, jossa "ihmisestä tulee ihmiselle susi".
Kamppaillessamme irti uusliberalismista huomaamme, että tarvitaan toisenlainen yhteiskunta. Tarvitaan irtaantuminen kokonaan kapitalismin kilpailupakosta ja pienen rahaeliitin piirin vallasta. Tarvitaan demokraattinen yhteiskunta.
"Talouden kehitys riippuu yhä enemmän ihmisten osaamisesta, osallistumisesta ja yhteistyöstä. Taloutta koskevat tärkeät ratkaisut tehdään kuitenkin yleensä pienessä piirissä, yhtiöiden johtajien, pankkiirien, suuromistajien, EU-komissaarien ja keskeisimpien ministereiden toimesta. Pankki- ja finanssipiirien keinottelu on johtanut Suomen teollisuuden laajaan alasajoon ja monien palvelujen rapautumiseen. Rahaeliitin vaatimukset ja korruptio vääristävät päätöksentekoa Oikeudenmukaisemman, inhimillisemmän, julkisemman ja ekologisemman talouden kehittämiseksi on demokratia ulotettava myös talouden alalle.
Kohti 2000-luvun sosialismia
Toisenlainen talous, joka on ihmistä varten eikä päinvastoin, syntyy työstä ja taistelusta. On selvää, että ne, joilla on nyt raha ja valta, eivät luovu siitä vain vetoamalla hyvään tahtoon. Radikaalien muutosten toteuttaminen vaatii monien nykyisin vallalla olevien totuuksien ja rakenteiden kyseenalaistamista, päättäväistä ja joukkomittaista taistelua sekä laajaa oikeiston ja suurpääoman vastaista yhteistyötä.
Toisenlaisen talouden rakentaminen tarkoittaa monia muutoksia, isoja ja pieniä ratkaisuja. Siirtyminen perusteiltaan toisenlaiseen talouteen, jossa ihminen on talouden tarkoitus, merkitsee pääoman voitontavoitteluun ja suuren rahan valtaan perustuvan kapitalismin korvaamista toisenlaisella järjestelmällä. Me kommunistit olemme vakuuttuneita siitä, että tällainen radikaali uudistus voidaan toteuttaa. Siihen tarvitaan ihmisten aktiiviseen osallistumiseen perustuvaa nykyaikaista sosialismia."
Näin SKP:n ohjelmassa "Talous ihmistä varten".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti