Rahaeliitti aikoo maksattaa kansalla pankkien ja finanssikeinottelijoiden aiheuttaman kriisin. Tarkoitus on leikata julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa sekä kiristää pienituloisten verotusta.
Pankkitukea tarjotaan avokätisesti EU-maiden suurille pankeille, joiden keinottelu on aiheuttanut velkakriisin. Lääkkeeksi tarjotaan siis samaa politiikkaa, joka on synnyttänyt "velkaongelman".
Rahaeliitin luottamusta nauttivan hallituksen viesti on selvä: jatkakaa samaan malliin, me kyllä maksatamme kansalla keinottelunne laskut.
Suomessa on tietoisesti kasvatettu tuloeroja suurituloisten verohelpotuksilla. Alle kymmenen prosenttia verotuksesta on enää progressiivista. Listaamattomien yritysten omistajat voivat nostaa osinkoja verovapaasti jopa 90 000 euroon asti. Sosiaaliturva on pidetty tahallaan jälkijättöisenä "kannustavuuden" nimissä.
Näiden toimien seurauksena meillä on länsimaiden nopeimmin kasvavat tuloerot ja julkisen talouden "kestävyysvaje". Köyhyys on tuplaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja leipäjonot kasvavat. Vaikka kansantulo on kasvanut 50 miljardia kymmenessä vuodessa ja on nyt yli 170 miljardia.
Todellisuudessa tarvittaisiin toisenlaista politiikkaa. Tarvitaan oikeudenmukainen veroremontti, jolla kavennetaan tuloeroja, laitetaan kriisin aiheuttaneet ja siitä hyötyneet keinottelijat maksumiehiksi ja näin myöskin ehkäistään uusien kriisien syntymistä.
Rikkaat on pantava verolle laittamalla kaikki tulot samalle viivalle ja verottamalla niitä progressiivisesti, myös kunnallisverotuksessa, niin että hekin osallistuvat "yhteisiin talkoisiin".
Nythän pääomatuloista ei makseta kunnallisveroa lainkaan. Alle 1100 euron kuukausitulot voitaisiin vapauttaa verosta kokonaan. Pörssivaihdolle on palautettava 0,5 prosentin vero, maksetaanhan asuntokaupastakin 1,6 prosentin vero. Varallisuusvero tulee palauttaa suurille omaisuuksille ja se on porrastettava niin, että veroprosentti nousee omaisuuden arvon kasvaessa.
Tutkija Markku Hirvosen mukaan valtio menettää harmaan talouden seurauksena vuosittain useiden miljardien eurojen verotulot. Se voitaisiin estää kiristämällä valvontaa ja kieltämällä varojen siirto veroparatiiseihin.
Ympäristöverotusta voitaisiin kehittää progressiiviseen, ympäristöä suosivaan suuntaan. Sähkön, lämmön ja veden kaltaisten välttämättömyyshyödykkeiden verot ja maksut voitaisiin porrastaa kulutuksen mukaan niin, että ne kannustavat säästöön ja kohdistuvat lievempinä välttämättömimpään minimikulutukseen.
Kasvaneilla verotuloilla voitaisiin palkata lisää henkilökuntaa vanhusten hoitoon,
terveyskeskuksiin, kouluihin, parantaa julkisen liikenteen toimintaa. Silloin voidaan toteuttaa myös kommunistien aloite perusturvasta 900 euroa kuukaudessa puhtaana käteen ja näin poistaa hyvinvointivaltion häpeä, leipäjonot. Sanalla sanoen kansantulon kasvua käytettäisiin meidän kaikkien hyväksi, eikä rahaeliitin ja pankkien holtittomaan keinotteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti