lauantai 20. lokakuuta 2012

Vallankumouksellista toimintaa

Tänään seurailin Joensuun torilla kuntavaalitouhua. Hyvässä syyssäässä oli yllättävänkin paljon ihmisiä koolla. On hieno asia, että ihmiset ovat kuitenkin kiinnostuneita politiikasta kaikkien petettyjen lupausten jälkeenkin.
Ihmiset ovat kiinnostuneita politiikasta omien, mutta samalla yhteisten asioiden hoitamisena. Kuten ystäväni Pia Valkonen kirjoitti blogissaan pari päivää sitten.

 Viime syksynä Wall Streetiltä heitettiin maailmalle tunnus " me olemme 99 prosenttia". Oliko siinä takana semmoinen ajatus, että meidän suuren enemmistön pitäisi päästä päättämään yhteisistä asioista finanssieliitin sijaan.

Siltä kantilta katsoen politiikka yhteisten asioiden hoitamisena, ei näytäkään enää hassummmalta. Meidän yhteinen koulumme, meidän yhteinen terveyskeskuksemme, meidän yhteinen vanhusten hoivakoti jne.
Ja kun päästään tänne asti, niin voidaan kysyä, että mitä pirua ne liikemiehet häärää niiden yhteisten palvelujen kimpussa.
Tai että miksi yhteiset työn tulokset hyödyttävät vain pientä eliittiä. Sitä yhtä prosenttia, tai jopa yhtä promillea meistä kaikista.
Toisin sanoen mikä estää meitä ottamasta haltuumme oikeiston retoriikkaa ja käyttämästä sitä oman asiamme ajamiseen. Se voisi tuottaa jopa joillekuille ahaaelämyksen.
Yhtenä päivänä olemmekin sitten valmiit ensin kaventamaan rahaeliitin valtaa yhteiskunnassa ja sitten poistamaan sen. Siirtymään 2000 -luvun sosialismiin.

Aktiivinen kamppailu kunnallisten lähipalvelujen puolesta onkin siten mitä vallankumouksellisinta toimintaa tässä ja nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti