Nato ja historian opetuksia

Päivitän jo viime kesänä kirjoittamani bogitekstin. Se kun tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Silloin Juhannuksen rauhassa lopettelin Markku Jokisipilän ja Janne Könösen laajahkon tutkimuksen Kolmannen valtakunnan vieraat lukemisen. Kalle Kuittisen arvio kirjasta on ilmestynyt 21.5.2014 Tiedonantajassa. Sujuvasti ja osin vauhdikkaasti kirjoitettu teos ilmestyi jo toissa syksynä ja käsittelee Suomea Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä. Erityisesti tutkijat käyvät läpi lähdeaineiston valossa kulttuuri- ja sotilassuhteita. Ne ovatkin olleet yllättävän laajat.

Saksahan oli suomalaisille opiskelupaikkana jo vuosisatoja ja sitä kautta syntyivät suhteet saksalaisiin kulttuurivaikuttajiin ja saksalaiseen musiikkiin, kirjallisuuteen ja taiteeseen. Sotilasyhteistyö taas syntyi jääkärivärväyksen kautta ja keväällä -18 saksalaisten osallistuminen Suomen sisällissotaan ratkaisijana vahvisti tämän yhteistyön.

Suomen saksalaismielisiä yhdisti Hitlerin kansallissosialistiseen Saksaan viha Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan. Tutkijoiden mukaan saksalaismieliset kulttuuripiirit olivat ”käyttökelpoisia aaseja” Hitlerin politiikan edistämisessä. Sitä vastoin jääkäriupseerien eliitti työskenteli tietoisesti, tavoitteena sotilasyhteistyö Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Teoksesta käy myös hyvin selville Mannerheimin tiiviit suhteet kolmannen valtakunnan johtoon Göringin kautta. Yhdessä Suomen johtavien jääkäriupseerien kanssa Mannerheimin toiminta vei tilanteeseen, joka johti talvisotaan ja liitossa Hitlerin kanssa valloitussotaan.

Tekijät pohtivat myös vaihtoehtoista mahdollisuutta kehitykselle 30-luvun lopulla. He tulevat vahvistaneeksi presidentti Kekkosen aikanaan esittämän arvion, että ”sotiin johti keskinäisen luottamuksen puute”. Neuvostoliitossa syystä seurattiin huolestuneena sotilasyhteistyön lisääntymistä 30-luvun aikana Hitlerin valtaan noustua ja siitä varoitettiin monin eri tavoin hyvin selväsanaisesti Suomen poliittista johtoa. Tutkijat kysyvätkin ”eikö sitä ymmärretty, vai eikö siitä välitetty, mikä on vielä pahempaa”.

Väkisin tulee mieleen tämän päivän tilanne. Suomen armeija osallistuu monin tavoin Naton harjoituksiin ja pelaa muun muassa useita sotapelejä Naton kanssa, mutta yhteistyö Venäjän armeijan kanssa on lopetettu. Isäntämaasopimuksella meitä kytketään entistä tiiviimmin Natoon. Olemme vaarassa kytkeytyä osaksi Naton Baltian puolustusta, kuten Risto Volanen vielä syksyllä epäili ja joutua suurvaltojen pelinappulaksi. Naton talviharjoitukset Lapissa ennakoivat mitä tuleman pitää. Nato alkaa hääriä ylen ahkeraan nurkissamme. Samaan sarjaan kuulunee myös Yhdysvaltojen kanssa yhteiset "tekniset" harjoitukset Virossa. USA yrittää ujuttaa meitä kaikin konstein osaksi Baltian puolustusta. Nämä kaikki huomataan naapurissa ja tuskinpa parantavat suhteitamme.
Ukrainan kriisin synnyttämässä, valtamedian lietsomassa Venäjän vastaisessa hysteriassa ja Nato-kortin aktiivisessa heiluttelussa tämä historian opetus olisi syytä muistaa.

Jokisipilän ja Könösen toissa vuonna ilmestynyt kirja on valitettavasti ajankohtaisempi tänään, kuin ilmestyessään. Toivoisin, että kokoomus- ja muut johtavat poliitikot lukisivat sen ja pysähtyisivät miettimään, mihin Nato-intoilu voi johtaa.