maanantai 7. tammikuuta 2013

Mennäänkö Saksan malliin?


EK:n johtomiehet, itse pääministeri ja monet valtavirran talousoppineet, viimeksi VATT:n tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen ovat haikailleet Saksan mallin perään Suomen kilpailukyvyn turvaajana.
Mitä ihmeellistä sitten Saksassa on tehty? 2000-luvun alussa toteutettiin ”Agenda 2010”-reformi, joka käytännössä merkitsi sosiaalivaltion brutaalia alasajoa. Eläkeikä nostettiin 65 vuodesta 67 vuoteen, leikattiin eläkekertymää ja luotiin halpatyömarkkinat Hartz IV-lailla.

Seurauksena on ollut köyhyyden räjähdysmäinen kasvu. Syyskuun alkupuolella Saksan työministeriö julkaisi raportin, jossa ennakoitiin nykyisen eläkejärjestelmän olevan suora tie tulevaisuuden köyhyysloukkuun. Raportin mukaan henkilö, joka on työskennellyt 35 vuotta ja ansainnut 2500 euroa bruttona kuukaudessa, saa vuonna 2030 eläkettä alle 700 euroa kuukaudessa. Ennen eläkereformia alle perusturvatason olevaa eläkettä sai Saksassa 260.000 henkilöä. Nykyisin heitä on jo 412.000, joista naisia on lähes 70 prosenttia.
Eläkeiän nostaminen 67 vuoteen merkitsee monelle köyhyyttä. 50- 65-vuotiaista on lähes 20 prosenttia työttömänä. 67-vuoden eläkeikä merkitsee käytännössä kahta lisävuotta kiristyvillä työmarkkinoilla. Yhä suurempaa osaa eläkeikää lähestyvistä odottaa siis pitkäaikaistyöttömyys, omien mahdollisten säästöjen kuluttaminen ja lopuksi ennen eläkeikää kituuttaminen ihmisarvoa alentavan Hartz IV-lainsäädännön säätämällä työttömyysraha II:lla (345 euroa/kuukausi). Tämän tien päässä on minimieläke ja vanhuusajan köyhyysloukku.
Suomessa ollaan jo hyvin samalla tiellä, kuten tutkija Seppo Ruotsalainen osoittaa kirjoituksessaan

Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramo ei yhdy valtavirran tutkijoihin, eikä Elinkeinoelämän johtajien huoleen. Tutkijan mukaan EK tavoittelee avauksillaan yksittäisten yritysten kilpailukyvyn kasvattamista, ei kansallista etua. Eurokriisin oloissa viennin supistumiselle pitäisi löytää vastapaino nimenomaan kotimaista kysyntää tukevasta politiikasta. Sauramon mukaan palkansaajien ostovoima uhkaa supistua ensi vuonna siinäkin tapauksessa että palkat nousevat. Jos ryhdytään palkanalennuksiin, asetelma on silloin vieläkin hankalampi. Talouskriisi on siinä vaiheessa, ettei meillä ole syytä ehdoin tahdoin heikentää kotimaan taloutta.

Valtavirran talousoppineet ovat esittäneet liturgiaansa joustojen tarpeellisuudesta työmarkkinoilla jatkuvasti. Tätä sanomaa ovat levittäneet myös hanakasti Elinkeinoelämän Keskusliiton uudet johtajat eri yhteyksissä. Tunnetut amerikkalaiset taloustieteilijät James K. Galbraith ja L. Randall Wray ovat tyrmänneet nämä ajatukset.
– Jos joustavuusteesi pitäisi paikkansa, juuri eteläisten maiden pitäisi olla Euroopan parhaiten toimeen tulevia ja pohjoismaiden suurimmassa kriisissä. Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kokemus on näyttänyt juuri päinvastaisen olevan totta.
Tutkijat vaativatkin palaamista politiikassa täystyöllisyyden tavoitteluun Hyman P. Minskyn esittämän täystyöllisyysohjelman mukaisesti. Siinä valtio takaa viime kädessä työpaikan jokaiselle, joka sellaisen haluaa. Työpaikat eivät olisi tempputyöllistämistä näön vuoksi vaan yhteiskunnalle tärkeiden tehtävien hoitamista, josta maksettaisiin yleisen hintatason mukaista minimipalkkaa. Sen säätely pitäisi samalla inflaation kurissa.

Tässä tilanteessa toivoisi työväenjohtajilta selväsanaista tuomiota työnantajien ja heidän juoksupoikiensa jatkuvaan rummutukseen palkkojen,  työehtojen ja eläkkeiden leikkaamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti