Sunnuntainakin seurasin kahta keskustelua. Ensimmäisessä pohdittiin äärioikeiston asettamaa haastetta Äärioikeisto Suomessa-kirjan herättämän keskustelun pohjalta. Alustus- ja keskustelupuheenvuoroissa nousi esiin äärioikeiston menestys varsinkin Kreikassa. Talouskurin toteuttaminen on nostanut äärioikeiston kannatusta muutamissa vuosissa siellä, vaikka liikkeellä ei ole mitään muuta ratkaisuesitystä kuin pienipalkkaisten maahanmuuttajien karkottaminen ja kreikkalaisten palkkaaminen samalla pienellä palkalla töihin.
Toimittaja Antti Ronkainen muistutti, että on arvioitu demokratian ja kapitalismin erkaantuvan nykyään toisistaan kukaties lopullisesti. Kun Kyproksen parlamentti hylkäsi rakennesopeutusohjelman, pakotti kaiken demokraattisen kontrollin ulkopuolella oleva Euroopan keskuspankki maan johdon ruotuun. Nykyisellä politiikalla kriisi leviää koko Eurooppaan ja tullaan näkemään lisää maiden ja kansojen alistamista epädemokraattisin keinoin. Vasemmiston osallistuminen tällaiseen politiikkaan luo kasvupohjaa äärioikeistolaisuudelle. Varsinkin, kun koko ajan annetaan omahyväisesti ymmärtää, että on kysymys kriisimaiden kansojen holtittomuudesta tai venäläisen rahan pesusta.
Ronkaisen mukaan, nyt on paljastunut, että talouskuri perustuu väärennettyyn tutkimusaineistoon, eikä leikkauspolitiikalle ole muita kuin ideologisia perusteita. Jos Suomen hallitusvasemmiston johtajat olisivat rehellisiä, heidän pitäisi viimeistään nyt tunnustaa erehtyneensä ja kääntää politiikan suuntaa täydet 180 astetta. Mutta se näyttää mahdottomalta.
Toisessa keskustelussa, jota seurasin sunnuntaina, kysyttiin mitä kasvun jälkeen. Oikeastaan kukaan keskustelijoista ei kehunut kapitalismin hyvyyttä. Sitä jopa arvosteltiin radikaalistikin kyvyttömyydestä tehdä mitään ilmastonmuutoksen estämiseksi tai köyhyyden poistamiseksi. Radikaalin avauskierroksen jälkeen alkoi nykyiselle suomalaiselle vasemmistolaiselle keskustelulle aika tyypillinen pyöritys. Että paikallisilla aikapankeilla, perustulolla tai osuuskunnilla kumotaan globaali finanssikapitalismi, tuntuu utooppiselta haihattelulta.
Kapitalismihan vapauttaa koko ajan työvoimaa tuotannosta. Tämän suhteellisen liikaväestön innokas puuhastelu erilaisissa projekteissa sopii hyvin sen kehitykseen, tekee tyytymättömyydestä vaaratonta huvia.
Suomalainen vasemmisto kaipaa luokka-analyysiä. Millainen kapitalismi on ja mitkä voimat sen voivat kumota. Pelkkä hyvää tarkoittava unelmointi ei riitä. On ruvettava opiskelemaan Marxin ajattelua, niin taloustiedettä, filosofiaa kuin politiikkakäsitystä. Muuten kierrämme loputonta kehää ymmärtämättä, miten kapitalismista päästään eroon.
"Vapauden ajatus onkin Marxin tuotannon punainen lanka, aina 1840-luvun filosofisista alkuteoksista Pääoman ja lukuisten sen tiimoilta tehtyjen tutkimusten kautta hänen viimeisimpiin kirjeisiinsä. Marx etsi vapautusta luokkayhteiskunnasta, palkkatyöstä, omistukselle perustuvista hierarkioista ja porvarillisesta valtiosta – sanalla sanoen kaikista niistä kahleista, jotka typistävät ihmisen lajiolemuksessa piileviä mahdollisuuksia." , kirjoittaa Marko Korvela Tiedonantajassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti