"Hoitotyön lisäksi ruokailun järjestäminen, pöydän kattaminen, tiskaaminen ja pyykkihuolto ovat hoitajien vastuulla. Laitoshoitajia ei ole.
Johtoportaan laskelmien ja kaavioiden mukaan hoitohenkilökunnan määrä on riittävä, mutta todellisuus on eri. Emme pysty vastaamaan asiakkaidemme perustarpeista.
Esimerkkinä muutama ryhmäkotimme asukas oli asunut Wäinämöisessä 16 päivää, ennenkuin pääsi ensimmäisen kerran suihkuun. Aamutoimet venyvät puoleen päivään. Pahimmillaan asukkaat ovat saaneet aamulääkkeet lounaan yhteydessä, eli aamukahdeksalta tulevaa aamupuuroa ei ole ehditty tarjoilla ollenkaan.
Vuodeasukkaat ovat saaneet painehaavaumia, vielä kävelevien asukkaiden liikunkyky on jatkuvan istumisen vuoksi heikentynyt....
Oleme pahoillamme asiakkaidemme ihmisarvoa loukkaavasta kohtelusta. Olemme neuvottomia."
Näin kirjoittavat Hoivakoti Wäinämöisen hoitajat Valkeakosken Sanomien yleisön osastossa.
Wäinämöisen omistaa Mediverkko Oy, joka on laajentanut toimintaansa viime vuosina voimakkaasti vanhuspalvelujen lisäksi myös lasten- ja nuortenkoteihin eri puolilla Suomea. Yritys on tuottanut sijoitetulle pääomalle ravakat voitot.
Kirjoitus on ymmärrettävästi aiheuttanut Valkeakoskella melkoisen hälyn. Päättäjät ovat ponnekkaina vaatimassa korjausta tilanteeseen. Lehtitietojen mukaan hoivakoti on kuitenkin toiminut paikkakunnalla jo kaksi vuotta ja huomatuksiakin on annettu. Hoivakodin johto on vakuuttanut asioiden olevan kunnossa. Millainen jäävuoren huippu mahtaa olla kyseessä koko maata ajatellen.
Kaikki muistavat edellisten vaalien aikaan kohinan Koukkuniemen vanhainkodin ympärillä. Sosiaaliministeri jopa asetti professori Sirkka -Liisa Kivelän selvittämään. mitä vanhusten hoidossa pitäisi tehdä. Kivelä suoritti työnsä parissa kuukaudessa ja luovutti raportin ministerille.
Runsas vuosi myöhemmin satuin kuulemaan Kivelän radiohaastattelun. Toimittajan kysymykseen miten raportin suositusten on käynyt, Kivelä vastasi, että mitään ei ole tehty.
Nyt tässä vaalien alla oli näytösluontoinen kädenvääntö hoitajamitoituksesta vanhuspalvelulakiin. Sen kokoomus voitti helposti. Asia oli nimittäin sovittu jo hallitusneuvotteluissa viime vuoden keväällä: ei mitään parannusta, pitää leikata, kun on niin mahdoton kestävyysvaje valtion kukkarossa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Ainakin on selvää, että kilpailuttaminen ja yksityistäminen pitää lopettaa. Lakiin pitää saada riittävät miniminormit hoitajien määrään, niin laitoksissa kuin avohoidossa. Kunnille tulevia valtionapuja pitää korottaa, että tehtävät voidaan hoitaa, eikä leikata kuten nyt Kataisen hallitus tekee. Rahat saadaan laittamalla rikkaat verolle, että hekin osallistuvat yhteisiin talkoisiin.
Näistä on lähdettävä, mutta tarvitaan koko nykyisen kilpailua ja eriarvoisuutta ylläpitävän ajattelutavan muutosta. Tarvitaan uusliberalistisen kilpailuyhteiskunnan, jossa kaikki mitataan vain rahassa, muuttamista. Sen saavuttamiseksi tarvitaan laaja punavihreä liittoutuma toisenlaisen maailman puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti