tiistai 2. lokakuuta 2012

Palaneen käryä

Ilmassa on palaneen käryä. "Kyllä köyhillä on ystäviä", oli isävainaallani tapana sanoa aina vaalien alla. Niin on nytkin. Lähipalvelujen puolustajia löytyy laidasta laitaan. Niin puolueita kuin ehdokkaitakin.
Laidasta laitaan valtapuolueet ovat kuitenkin leikanneet valtion rahoitusta peruspalveluille hallituksessa ollessaan. Laidasta laitaan eduskuntapuolueet ovat monissa kunnanvaltuustoissa leikanneet lähipalveluja surutta.
Kataisen hallitus ajaa Suomeen jättikuntia ja laajoja sosiaali- ja terveyspalvelualueita, ns. sote -alueita.
Yle -uutisten mukaan Oulun seudulle kaavaillussa jättikunnassa on tarkoitus leikata lähipalveluja vaalien jälkeen. Elleivät nyt äänestäjät satu rankaisemaan kunnolla moisia suunnittelijoita.
Leikkausten lisäksi jättikunnissa ja sote -alueilla halutaan luoda laajemmat markkinat yksityiselle bisnekselle.
No entäs sitten? Hyvinhän se toimii Rääkkylässä Suomen ensimmäinen kokonaan yksityistetty sosiaali - ja terveyspalvelu. Asukkaat ovat ikionnellisia lehtitietojen mukaan. Samaa mallia jo suunnitellaan Tohmajärvelle.
Rääkkylän kokeilu on Attendo Oy:lle pilottihanke. Mallia on tarkoitus markkinoida muuallekin. Tottakai ylikansallinen suuryritys pystyy  halutessaan järjestämään palvelut hyvin tavoitellessaan markkinaosuuksia. Näinhän suurfirmat toimivat kaikkialla maailmassa.

Meidän verovaroilla palveluja maksavien kannalta on hyvä pohtia myös yksityistämisen välillisiä vaikutuksia.
- Kilpailutuksessa on tarjous- ja valvontarumba. Se lisää byrokratiaa.
- Julkisen puolen osaamisen rapautuessa syntyy myyjän markkinat. Mitä siitä seuraa?
- Yksityistä bisnestä ei kiinnosta ennaltaehkäisevä kansanterveystyö samalla tavalla,   kuin julkista. Esimerkiksi Juuan yksityistetyssä hammashoidossa ei kutsuta enää asukkaita terveystarkastukseen, kuten tapahtui ennen yksityistämistä.
- Ylikansalliset yritykset eivät maksa veroja Suomeen, vaan veroparatiiseihin.
- Rapautuuko demokratia, kun entistä enemmän päätöksiä siirtyy demokraattisen kontrollin ulottumattomiin liikesalaisuuteen vedoten. Esimerkkinä nyt vaikkapa Juuan kunnan ja Coronaria Oy:n kiistan sopiminen salaisesti.

Nämä nyt juolahtivat äkkiseltään mieleeni. Yksityistämisellä on tietysti vieläkin laajempia vaikutuksia koko pohjoismaiseen hyvinvointimalliin.  Siitä on kirjoittanut hyvin sosiaalipolitiikan professori Jari Heinonen Tampereelta.

Johtopäätöksenä sanoisin, että näissäkin vaaleissa kannattaa äänestää varman päälle.
Kommunistit ovat johdonmukaisesti lähipalvelujen puolesta leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä vastaan. Silloin äänesi ei mene hukkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti