tiistai 9. lokakuuta 2012

Tulevaisuudesta on kysymys

Tulipa illalla käytyä paikallislehden järjestämässä vaalipaneelissa. Kahdeksan puolueen edustajan keskustelu oli vähän poukkoilevaa ja välillä ilmassa oli syyttelyn makua. Varsinkin terveyskeskuksen ulkoistamisesta saadut kokemukset kuumensivat tunteita. Voidaan päätellä, ettei operaatio kovin onnistunut ole ollut.
Oli mielenkiintoista kuulla sopimusta Attendon kanssa neuvotelleen virkamiehen kuvaus tilanteesta. Attendo ostaa virkalääkärit ja myy ne sitten kunnille ja vetää välistä voiton. Yhtiöllä on niin vahva asema Pohjois -Karjalassa, että se voi sanella jo nyt sopimusehdot kunnille halutessaan. Jos sopimukseen kirjataan, että terveyskeskuksessa tarvitaan vaikkapa neljä lääkäriä, niin sopimuksen toisessa kohdassa lukee, että sopimusta noudatetaan 55 prosenttisesti. Joten on aivan sopimuksen mukaista, jos nämä lääkärit ovat paikalla vain kolmena päivänä viikossa.
En saanut vastausta kysymykseeni, paljonko Coronaria Oy:lle maksettiin sopimuksen irtisanomisesta, vaikka paikalla oli varmasti ihmisiä, jotka tiesivät asian.

Niinpä juukalaisten kommunistien vaatimus terveyskeskuksen ulkoistamisen lopettamisesta on aivan oikeaan osunut. Olemme arvostelleet sitä alusta alkaen ja kirjoittaneet siitä Punaisissa Sanomissa pariinkin kertaan.

Enemmän olisi pitänyt tehdä, koska asian ympärillä vain jahkaillaan. Kunnankin pitäisi vähintään olla aloitteellisia valtiovaltaan päin ja vaatia muutosta lääkärifirmojen verotuskohteluun.
SKP on vaatinut pääomatulojen verotuksen kiristämistä, se vähentäisi firmojenkin mahdollisuutta ostaa lääkäreitä palvelukseensa, kuten nyt tapahtuu.
Vanhainkodin, hoivakodin rakentaminen tuli monessakin puhenvuorossa esiin, kun kysyttiin kiireellisintä investointia. Tosin kokoomuslainen kunnahallituksen edustaja ihmetteli rahan tärväämisen intoa. Hänen mukaansa pitää säästää. Ihmettelinkin mitä säästämistä on makuutta 60 hoidettavaa naapuripitäjissä ja maksaa rahat sinne.

Kunnan itsenäisyydestä käytiin sananvaihtoa. Minulle ainakin jäi sellainen vaikutelma, että kokoomus on valmis luistamaan tässä asiassa. Heille itsenäisyys ei ole hanakan puolustamisen asia, jo nyt pitäisi aloittaa neuvottelut Pielisjärven kunnan muodostamiseksi. Äänestäjien on hyvä tietää tämä.
Ilahduttavaa oli SDP:n selkeä itsenäisyyskanta ja perustelutkin olivat pätevät: niin turvataan lähipalvelujen saanti. Meillä kommunisteilla asiaan on selvä kanta: itsenäisyys turvaa meille parhaan mahdollisuuden järjestää lähipalvelut kuntoon. Emme halua minkään jättikunnan reuna-alueeksi.

Juuan kunnan tulevaisuudesta ei päästy keskustelemaan enempää. Ei tullut selvyyttä onko muilla puolueilla mitään ajatusta siitä, kuinka mennään eteenpäin.
Rehellisesti sanoen, paljon pitäisi meidän kuntalaisten  aktivoitua, ennenkuin lähipalvelut saadaan kuntoon ja itsenäisyys turvattua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti