Jäitä hattuun!

Ukrainan kriisin paheneminen sisällissodaksi on antanut Nato-intoilijoille Suomessa lisää vettä myllyyn. Kaikki mahdolliset mediat on valjastettu demonisoimaan Venäjää ja erikoisesti Putinia. Tätä käytetään häikäilemättä Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen.

Kaikesta valtavasta Nato-rummutuksesta huolimatta Suomen kansan enemmistö on edelleen jäsenyyttä vastaan ja kannattaa sotilaallista liittotumattomuutta. Sen vuoksi Nato-mielinen eliitti käyttää hivutustaktiikkaa. Uusin hanke on isäntämaasopimuksen solmiminen Naton kanssa.

Eläköitynyt valtiosihteeri Risto Volanen oli useiden hallitusten ulkopoliittisena asiantuntijana. Blogissaan hän liittää Suomelle ja Ruotsille tarjotun sopimuksen Naton sotilasstrategiaan Baltiassa ja tavoitteeseen ohittaa Venäjän Kaliningradiin tukeutuva puolustus. Tämä horjuttaa Pohjolan sotilaallista tasapainoa. Volasen mukaan Venäjä tuskin jää toimettomaksi, nähtäväksi jää mikä on vastaus. Vaarana on jännityksen kiristyminen myös Pohjolassa. Kriisin oloissa Suomen lentokentät ja muu infra saattaa tulla ennakoivan iskun kohteeksi jo ennen täyttä Nato-jäsenyyttä.

Sotien jälkeisen menestyksellisen ulkopolitiikkamme perusajatus on ollut molemminpuolinen luottamus NL:n ja Venäjän kanssa. Sen kulmakivi on ollut naapurimaamme johdon luottamus siihen, ettei maamme kautta kohdistu uhkaa Leningradiin/ Pietariin.

Jos nyt ollaan tätä luottamusta horjuttamassa, ollaan kaltevalla pinnalla Suomen ulkopolitiikassa. Nato-jäsenyys olisi viimeinen naula arkun kanteen, saattaisi olla jopa kirjaimellisesti. Menettäisimme lopullisesti ulkopoliittisen liikkumavaramme Venäjän suhteen. Joutuisimme suurvaltojen pelinappulaksi ja turvattomuutemme vain lisääntyisi.

Mihin Rätyä tarvitaan?

Suomessa rustataan ainutlaatuista sosiaali- ja terveydenhoidon mallia. Oikeaa hallintohimmeleiden äitiä, jossa palveluista päättäminen keskitetään viidelle, keskimäärin miljoonan asukkaan kuntayhtymälle. Näissä himmeleissä päätökset lähipalveluistakin keskittyvät huippupoliitikoille ja johtajille. 

Onko nyt niin, että Kuopiossa tiedetään juukalaisten tarpeet paremmin, kuin täällä paikanpäällä.

Kuntiin lausunnolle lähtenyt paperi noudattelee keväällistä puoluejohtajien sopimusta, eikä ole tuonut siihen nähden parannuksia. Päätösvalta karkaa kuntien käsistä lähipalveluissa, säästöä pitää saada, vaikka rahan ja henkilökunnan puute on niissä suurin ongelma. Valtionapua kunnille leikataan. Uutena heikennyksenä on henkilökunnan viiden vuoden irtisanomissuojan purkaminen kuntaliitoksissa. Sehän huonontaa palveluja ja edistää yksityistämistä.

Hallituksessa ministerivaihdosten yhteydessä hanketta vetävään työryhmään uudeksi jäseneksi tuli ministeri Laura Räty. Hän on noussut julkisuuteen verosuunnittelunsa ansiosta toimiessaan yksityisenä lääkärinä takavuosina. Vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen roolinsa Helsingin kaupungin johdossa, kun hän ajoi voimalla 20 terveysaseman lakkauttamista 24:stä. Sen torppasi kommunistien aloitteesta syntynyt kansalaisliike.

Minusta Räty on juuri oikea henkilö viemään sote-eliitin vallankaappausta eteenpäin. Hänellä riittää häikäilemättömyyttä ja kokemusta siihen. Julkisten sote-palvelujen heikentäminen avaa markkinoita yksityisille yrityksille, kuten Elinkeinoelämän keskusliitto on vaatinut. Pyöriihän niissä vuosittain 20 miljardia euroa veronmaksajien rahoja ja se kiinnostaa bisnestä.

Olennaista on luoda sellaiset rakenteet, joissa se onnistuu paremmin kuin nykyisin. Varsinkin, kun monissa kunnissa on maksettu kalliit oppirahat yksityistämisistä ja on etsitty keinoja luopua niistä.

Sen vuoksi vallan keskittäminen pienelle sote-eliitille on välttämätöntä. Mutta mitä ihmettä varten eduskunnan vasemmistopuolueet ovat tämmöisessä mukana?

Puolustamalla lähipalveluja ja kunnallista demokratiaa, voisi vasemmisto palauttaa menetetyn luottamuksensa.

Aivopesua

Viikonloppuna tuli katseltua armaan isänmaan kasvoja poikki Suomen melkeinpä länsirannikolle saakka. Paluumatkalla kuuntelin Petäjävedellä huoltoasemalla erään herrasmiehen todistusta islamistitaistelijoista, kuinka heidät on jo pienestä pitäen aivopesty, emmekä mahda sille mitään. En malttanut, enkä halunnutkaan puuttua keskusteluun ohikulkijana. 

Syvemmälle Keski- Suomeen ajellessani mietiskelin miten jokainen meistä on tietyn yhteiskunnan ja kulttuurin kasvatti. Sen mukaisesti suhtaudumme muuhun maailmaan ja muihin ihmisiin. Niin tämäkin herrasmies vahvassa uskossaan jo lapsesta saakka ”aivopestynä” tiesi miten islamilaiset ajattelevat ja toimivat. Näitä ajatuksia valtavirtainen media pitää yllä, eikä kyseenalaista ainakaan riittävästi.

Onko taustalla pelko, että yhdestä ennakkoluulosta vapautuminen saattaisi murentaa muitakin uskomuksia? Kuten käsityksemme länsimaisen elämäntavan ylivertaisesta paremmuudesta tai yhteiskuntamme esimerkillisestä demokraattisuudesta.

Aloin epäillä, että tarvitaanko meillä tulevaisuudessa entistä enemmän ”aivopesua”, ettemme huomaisi yhteiskuntamme kasvavaa eriarvoistumista. Ettemme näkisi, kuinka demokraattinen päätöksenteko luisuu yhä kauemmas vaikkapa sote-uudistuksessa, kuinka kilpailuyhteiskunta alistaa kaiken toimintansa markkinoiden armoille. Ettemme huomaisi, kuinka yksi prosentti tai jopa yksi promille ottaa suurimman hyödyn yhdessä luodusta talouden vauraudesta.

Voisiko tässä piillä vasemmiston, koko työväenliikkeen, kaikkien edistyksellisten ihmisten mahdollisuus järkyttää eliitin valta-asemia? Voisimmeko tulla tietoiseksi omasta voimastamme ja sanoa: eihän keisarilla ole vaatteita? 

Voisimmeko heittää taistelukutsun kaikille niille, jotka eivät hyödy tästä politiikasta, suurelle enemmistölle? Nostaisimme esiin Occupy- liikkeen tunnuksen ”me olemme 99 prosenttia” ja vaatisimme talouden ja politiikan laittamista palvelemaan ihmistä. Yhdessä voisimme sen tehdä.

Nato ja historian opetuksia

Päivitän jo viime kesänä kirjoittamani bogitekstin. Se kun tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Silloin Juhannuksen rauhassa lopettelin Markku Jokisipilän ja Janne Könösen laajahkon tutkimuksen Kolmannen valtakunnan vieraat lukemisen. Kalle Kuittisen arvio kirjasta on ilmestynyt 21.5.2014 Tiedonantajassa. Sujuvasti ja osin vauhdikkaasti kirjoitettu teos ilmestyi jo toissa syksynä ja käsittelee Suomea Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä. Erityisesti tutkijat käyvät läpi lähdeaineiston valossa kulttuuri- ja sotilassuhteita. Ne ovatkin olleet yllättävän laajat.

Saksahan oli suomalaisille opiskelupaikkana jo vuosisatoja ja sitä kautta syntyivät suhteet saksalaisiin kulttuurivaikuttajiin ja saksalaiseen musiikkiin, kirjallisuuteen ja taiteeseen. Sotilasyhteistyö taas syntyi jääkärivärväyksen kautta ja keväällä -18 saksalaisten osallistuminen Suomen sisällissotaan ratkaisijana vahvisti tämän yhteistyön.

Suomen saksalaismielisiä yhdisti Hitlerin kansallissosialistiseen Saksaan viha Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan. Tutkijoiden mukaan saksalaismieliset kulttuuripiirit olivat ”käyttökelpoisia aaseja” Hitlerin politiikan edistämisessä. Sitä vastoin jääkäriupseerien eliitti työskenteli tietoisesti, tavoitteena sotilasyhteistyö Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Teoksesta käy myös hyvin selville Mannerheimin tiiviit suhteet kolmannen valtakunnan johtoon Göringin kautta. Yhdessä Suomen johtavien jääkäriupseerien kanssa Mannerheimin toiminta vei tilanteeseen, joka johti talvisotaan ja liitossa Hitlerin kanssa valloitussotaan.

Tekijät pohtivat myös vaihtoehtoista mahdollisuutta kehitykselle 30-luvun lopulla. He tulevat vahvistaneeksi presidentti Kekkosen aikanaan esittämän arvion, että ”sotiin johti keskinäisen luottamuksen puute”. Neuvostoliitossa syystä seurattiin huolestuneena sotilasyhteistyön lisääntymistä 30-luvun aikana Hitlerin valtaan noustua ja siitä varoitettiin monin eri tavoin hyvin selväsanaisesti Suomen poliittista johtoa. Tutkijat kysyvätkin ”eikö sitä ymmärretty, vai eikö siitä välitetty, mikä on vielä pahempaa”.

Väkisin tulee mieleen tämän päivän tilanne. Suomen armeija osallistuu monin tavoin Naton harjoituksiin ja pelaa muun muassa useita sotapelejä Naton kanssa, mutta yhteistyö Venäjän armeijan kanssa on lopetettu. Isäntämaasopimuksella meitä kytketään entistä tiiviimmin Natoon. Olemme vaarassa kytkeytyä osaksi Naton Baltian puolustusta, kuten Risto Volanen vielä syksyllä epäili ja joutua suurvaltojen pelinappulaksi. Naton talviharjoitukset Lapissa ennakoivat mitä tuleman pitää. Nato alkaa hääriä ylen ahkeraan nurkissamme. Samaan sarjaan kuulunee myös Yhdysvaltojen kanssa yhteiset "tekniset" harjoitukset Virossa. USA yrittää ujuttaa meitä kaikin konstein osaksi Baltian puolustusta. Nämä kaikki huomataan naapurissa ja tuskinpa parantavat suhteitamme.
Ukrainan kriisin synnyttämässä, valtamedian lietsomassa Venäjän vastaisessa hysteriassa ja Nato-kortin aktiivisessa heiluttelussa tämä historian opetus olisi syytä muistaa.

Jokisipilän ja Könösen toissa vuonna ilmestynyt kirja on valitettavasti ajankohtaisempi tänään, kuin ilmestyessään. Toivoisin, että kokoomus- ja muut johtavat poliitikot lukisivat sen ja pysähtyisivät miettimään, mihin Nato-intoilu voi johtaa.

Velkamörköä kaatamaan yhdessä

Aamulenkillä törmäsin vanhaan tuttuun. Siinä lähti puheeksi, niin EK:n eläkeiän korotusvaatimukset kuin valtion huono rahatilanne. Ystäväni muisteli työskentelyään Outokumpu Oy:n palveluksessa 80-luvulla, kun yhtiötä alettiin viedä pörssiin.
- Meille työläisille tarjottiin yhtiön osakkeita, kova oli vääntö Tornionkin tehtaalla otetaanko vai jätetäänkö. Siitähän se alkoi valtion yhtiöiden myynti yksityisille, jonka Lipposen hallitukset toteutti laman varjolla ja "sama kaiku on askelten" Kataisenkin hallituksella. Viimeisimpänä Fortumin jakeluverkon ja Rautaruukin myynti.

Mahdottomaksi on mennyt tämä touhu, tuumattiin. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana ollessaan Jaakko Kiander selvitti valtion yhtiöiden yksityistämisen tuottaneen selvää tappiota valtiolle miljarditolkulla menetettyinä osinkoina. Kun samaan aikaan helpotettiin pääomatulojen verotusta tuntuvasti, niin eipä ihme, kestävyysvajetta syntyy. Pitää säästää ja säästää, että riittää rahaa osinkojen maksuun ja veroparatiiseihin piilotettavaksi. Samaa politiikkaa tarjotaan lääkkeeksi, jolla vaiva on aiheutettu. Samat puoskarit Olli Rehnistä ja Nallesta alkaen ovat oraakkelina.

Lenkiltä tultuani katselin tutkija Olli Savelan selvitystä. Kestävyysvaje on 2,5 - 11 miljardia laskijasta riippuen. Vuoteen 2060 ulottuvat laskelmat ovat kuuluisien "ennustajaeukkojen" tasoa, emme tiedä mikä esimerkiksi työllisyyden ja verotulojen kehitys tulee olemaan. Niihin vaikutetaan myös poliittisilla päätöksillä.
Vuodesta 2009 valtiontalouden alijäämä on ollut 7 miljardia euroa, valtion rahoitusvarat ovat nyt 62 miljardia. Julkisyhteisöjen varat ovat 250 miljardia, valtion velkaa on vajaat 100 miljardia ja se on kasvanut hitaammin kuin varat. Tammi-syyskuussa 2013 varat kasvoivat 8,9 miljardia euroa ja velat 0,3 miljardia euroa.
Suomen nettovelka on miinuksella 55 prosenttia ja julkinen alijäämä on 2 prosenttia eli euroalueen pienimpiä.
Tämän jälkeen on helppo olla tutkijan kanssa yhtä mieltä, ettei tilanne vaikuta mitenkään pahalta.

Verotusta rukkaamalla oikeudenmukaisempaan suuntaan velkamörkö ajettaisiin maamme rajojen ulkopuolelle kokonaan. Pelkästään pääoman verotuksen nostaminen EU:n keskitasolle toisi 4 miljardia ja pääomatulojen kuntaverotus 2 miljardia euroa valtion ja kuntien kassaan.
Valtion investoinnit jopa velkarahalla olisivat järkevää talouden pitoa. Hetemäen mukaan yksi prosentti lisää työttömiä merkitsee valtiolle yhden miljardin menon lisäystä. Asia lienee myös toisin päin, työttömyyden aleneminen säästää valtion menoja.
ETUC eli Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö (Suomen keskusjärjestöt jäseniä) ehdottaa "uutta, rohkeaa sijoitussuunnitelmaa, joka perustuu kestävään teollisuuspolitiikkaan sekä laadukkaisiin työpaikkoihin."
Tässäkin olisi Suomen ay-liikkeelle ja koko vasemmistolle yhteinen toimintasuunta viheltää yhdessä porvaripeli poikki.

Jyväskylän keskustelusta

Viikonloppuna oli tilaisuus seurata netin välityksellä livenä Jyväskylän Porvaripeli poikki-keskustelua. Keskustelu oli hyvähenkinen ja siinä tuli esiin monia hyviä ajatuksia ja se myöskin aika hyvin kertoi meille missä suomalainen vasemmisto menee. Niin sen vahvuudet kuin heikkoudetkin.
Itselleni tuli verekseltään tarve hiukan kommentoida käytyä keskustelua. On toiveita herättävää, että tällainen yhteinen pohdiskeleva tapaaminen on järjestynyt. Siitä on hyvä jatkaa ja sellaista tarvitaan muuallekin. Vahinko ettemme saaneet Joensuun hienoa porvaripeli poikki keskustelua tallennettua muidenkin nähtäväksi ja kuultavaksi.

Jyväskylän joissakin puheenvuoroissa tuli esiin kuinka pieni on se porukka, joka porvaripeliä pyörittää ja siitä suurimman hyödyn ottaa. On kiinnostavaa jatkaa pohdintaa. Sehän tarkoittaa, että valtaeliitin sosiaalinen pohja on erittäin kapea ja se taas mahdollistaa vasemmistolle laajemman liittoutuman rakentamisen ja politiikan suunnan muuttamisen. Tämä tietenkin vain, jos politiikkaa lähestytään luokkanäkökulmasta, eikä tuijoteta pelkästään eri puolueiden kannatuslukuihin ja parlamentaariseen kannatukseen.

Monissa puheenvuoroissa korostettiin tarvetta yhteiseen toimintaan erityisesti lähipalvelujen puolesta. Oli esimerkkejä aktiivisesta, suorastaan kommareiden järjestämästä kamppailusta. Mutta tuli myös esiin puutteita aktiivien osallistumisessa niihin terveysasemia, kirjastoja ja muita lähipalveluja puolustaviin liikkeisiin. Pienellä porukalla ei ennätä kaikkeen.

Missä määrin vasemmistoa vaivaa myös porvarillinen politiikkakäsitys, luotetaan vain äänestämiseen ja pelkkään edustukselliseen demokratiaan? Oikeistohan kyllä käy koko ajan päälle, niin kuin keskustelussa hyvin sanottiin. Se ei tyydy pelkästään äänestämään, vaan joka tuutin täydeltä suolletaan suurkapitalistien edusmiesten ja kokoomuksen propagandaa. Tämäkin lamauttaa meitä, kun valtavirran vasemmisto on hyväksynyt kestävyysvajeen ja velkapeikon. Kommunisteilla on kyllä vaihtoehto nykypolitiikalle ohjelmissaan. Mutta ohjelmien muuttaminen aloitteelliseksi poliittiseksi toiminnaksi takkuaa.

Keskustelussa vaadittiin aivan oikein sellaisia johtajia vasemmistolle, jotka lyövät hanttiin kokoomukselle. Mutta riittääkö tämäkään. Pitääkö vasemmiston lähteä ihmisten kanssa yhdessä ajamaan yhteisiä etuja. Vastako tätä kautta syntyy solidaarisuus, yhteinen voima kasvaa ja voimme haastaa politiikassa oikeiston. Se tulisi näkymään aikanaan kannatuksena myös vaaleissa, mutta ensin on päästävä ääneen ja tultava näkyväksi, hankittava luottamus.

Rita Dahl ehdotti Jyväskylässä vasemmiston yhteistä toimintaa EU:n ja USA:n vapaakauppasopimusta vastaan. Se saattaisi olla yksi, vasemmistoa kokoava tavoite.
Mielestäni toinen olisi eläkeiän alarajan korotuksen ja ns. eläkeputken tukkimisen estäminen. Rakennusliitto on aloittanut kampanjan Elävänä eläkkeelle ja pyytää muita raskasta työtä tekeviä mukaan. Tartutaanko haasteeseen.
Kolmas ajankohtainen kamppailukysymys on kunta- ja soteuudistus. Joukko valtuutettuja ja muita kuntatoimijoita on käynnistänyt adressikeräyksen. Sitäkin voimme yhdessä nostaa esille.

Korkean tason teatteria

Kuluneella viikolla on saatu seurata korkean tason poliittista teatteria, kun päättäjät ovat kiemurrelleet kuin mato koukussa leikkauspolitiikan kanssa. On väitelty vakavalla naamalla leikataanko kolme miljardia heti vai myöhemmin. Muuten velkamörkö vie meidät mennessään, vähintäänkin luottoluokittajat hylkäävät meidät. Tätä kriisitietoisuutta on lietsottu meillä viime elokuun budjettiriihestä lähtien.

Hyvälle hallituksellemme ei ole tuottanut mitään vaikeuksia leikata kuntien valtionosuuksia vuosina 2012-2017 yhteensä noin 7,3 miljardia euroa. Tulevankin hallituksen kädet on näin sidottu ratkaisuun. Lisäksi eri ministeriöiden pitää leikata kuntien toimintoja miljardilla maaliskuun loppuun mennessä hallituksen vaatimuksesta. Näillä toimilla hallitus vauhdittaa  myös kuntien pakkoliitoksia. Tavoitteista on sovittu hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa.

Arvattavasti nämä päätökset ovat herättäneet tyytymättömyyttä kuntakentässä, niin päättäjissä kuin työntekijöissä. Samaan aikaan velkapeikon varjolla Suomeen ajetaan rakenteellisista uudistuksista etenkin kuntien koon kasvattamista ja työurien pidentämistä eläkeikää nostamalla. Vaikka Suomi on EU:n vähiten velkaantuneita maita ja leikkauspolitiikka tulee lisäämään työttömyyttä ja velkaantumista. Hetemäen mukaan prosentin kasvu työttömyydessä lisää miljardin valtion menoja.
Itse asiassa kyse on samasta politiikasta, jota EU, Maailmanpankki ja EKP ovat harjoittaneet Välimeren maissa.

Taustalla on tietenkin EU:n talouskurisopimus, jonka Suomen eduskunta siunasi vähin äänin joulukuussa 2012 lähes yksimielisesti. Siinä asetettiin tiukat rajat budjetin alijäämälle ja valtion velkaantumiselle. Tunnetusti nämä rajat ovat hatusta vedettyjä. Vain vasenryhmän kaksi kansanedustajaa äänesti talouskuria vastaan. Sen vuoksi joudumme seuraamaan arvotonta poliittista teatteria, kun melkein kaikkien korkeimpien päättäjiemme "turpa on höyhenissä".

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö (ETUC) vaatii: "-EU:lle kokonaan uutta, rohkeaa sijoitussuunnitelmaa, joka perustuu kestävään teollisuuspolitiikkaan sekä laadukkaisiin työpaikkoihin".
Euroopan vasemmiston toimintaohjelmassa vaaditaan: "- Julkisten palvelujen ja infrastruktuurin uudistamiseksi on tehtävä investointiohjelma tärkeimmille koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen, tutkimuksen, liikenteen ja ympäristöteknologian aloille. Tämä takaa tulevaisuudessa miljoonia uusia työpaikkoja sekä teollisella että palvelusektorilla...

-Valtion on hankittava uusia tuloja verottamalla pääomatuloja ja suuria pääomia. Tämä tulee tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisella verouudistuksella, jonka tarkoitus on piristää reaalitaloutta. Kotimaisia talouksia on elvytettävä rakennepolitiikan ja suuremman ostovoiman avulla.
- Veroparatiisit on lakkautettava Euroopassa ja sen ulkopuolella. Hedgerahastot ja roskalainat on kiellettävä, ei vain rekisteröitävä."


Näiden tavoitteiden puolesta voimme toimia Suomessakin koko vasemmiston voimin, jos niin haluamme. Silloin on hylättävä EU:n talouskuri ja leikkauspolitiikka sekä kokoomusyhteistyö ja haettava voimaa kentältä. Yhteistyöllä se onnistuu.