Jatkuuko talouskuri?

Astuessaan komisaarin virkaan Jyrki Katainen lupasi jatkossakin talouskuria ja rakenteellisia uudistuksia EU:hun. Siitä huolimatta, että juuri talouskuripolitiikalla Eurooppa on ollut pysähtyneisyyden tilassa jo vuosia. Kokonaiskysynnän puutteesta johtuen kapitalistit eivät investoi, koska voittoa ei ole odotettavissa. Sokea Reettakin näkee, että julkisten menojen leikkaaminen pahentaa tilannetta.

Miksi kuitenkin näin tehdään? Kuka hyötyy? Kuinka paljon vaikuttaa, että päättäjät ovat riippuvaisia valtavirran talousasiantuntijoista? Hehän ovat järkiään samasta muotista tulleita säästöpolitiikan edustajia. Omia virheitä on vaikea tunnustaa. 

Vai ovatko päättäjät myös monin tavoin riippuvaisia rahakkaasta valtaeliitistä, suoranaisen taloudellisen edun toivossa sijoitustensa tai jopa erilaisen korruption kautta.

Vai onko kaiken takana rahaeliitin hyötyminen nykyisestä politiikasta? Kuten valtioille rahan lainaaminen hyvällä tuotolla, heikompien kilpailijoiden syrjäyttäminen markkinoilta. Rakenneuudistusten avulla luodaan uusia pakkotyön muotoja, sosiaaliturvaa leikataan, työ- ja palkkaehtoja heikennetään, työvoiman tarjontaa lisätään. Se turvaa voittojen kasvun lamankin oloissa.

Kukaties talouskuripolitiikalla ajetaan myös entistä laajempaa julkisten palvelujen kilpailuttamista ja yksityistämistä.

Suomessa talouskuria on harjoitettu leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Komissaari Kataisen hallituksen toimesta leikattiin seitsemän miljardia euroa vuoteen 2017 mennessä. Näillä leikkauksilla kuntia painostetaan rakenteellisiin uudistuksiin. Kun kuntien pakkoliittäminen epäonnistui, keksittiin poliittisen eliitin keskuudessa sote-uudistus.

Sillä viedään kunnilta päätösvalta yli puolessa kuntien taloudesta. Muodostetaan tilaaja-tuottaja mallin mukaan monimutkainen ”hallintohimmeli”, jonka avulla tuodaan liike-elämästä kopsatut mallit kuntiin ja virtaviivaistetaan toiminnot yksityistämiseen valmiiksi . Päättäjät kunnissa alistuvat, kun omat johtajat ovat sopineet asiat keskenään.

Rakenteellisia uudistuksia tulee lisää, kun eläkeikää nostetaan ja muutenkin työvoiman tarjontaa lisätään työperäistä maahanmuuttoa vauhdittamalla ja muuttamalla sosiaaliturva vastikkeelliseksi entistä laajemmin.

Kova kilpailu ja epäoikeudenmukaiseksi koettu politiikka ruokkii muukalaisvihaa, jota oikeistopopulistit käyttävät hyväkseen. Se voi lisääntyessään kohdistua kaikkia heikompia kohtaan. Uusliberalismi on lyhytnäköiseen oman edun tavoitteluun nojaava yhteiskunta- ja ihmiskäsitys, eikä pelkästään talousoppi. Se tuottaa armottoman kilpailuyhteiskunnan, jossa osattomat yllytetään toistensa kimppuun. Nythän meillä on ruvettu rikkaiden sijaan kadehtimaan köyhiä.

Riittääkö vasemmistolle tässä tilanteessa pelkkä ääri-ilmiöiden arvostelu? Tarvitaanko enemmän koko uusliberaalin kapitalismin kritiikkiä ja ennen muuta käytännön kamppailua?

Pitää hylätä talouskuripolitiikka, leikkaukset, sotekaappaus, eläkeiän korotus, työttömien kyykytys. Se ei onnistu ilman koko työväenliikkeen voimien kokoamista mittavan julkisen työllistävän investointiohjelman, radikaalin työajan lyhentämisen, kuntien valtionapujen korottamisen, oikeudenmukaisemman tulonjaon ja laajemman demokratian vaatimusten taakse.

Helsingissä 24. lokakuuta järjestetään mielenosoitus rauhan ja ympäristön puolesta, jossa erilaiset liikkeet kohtaavat. Se voisi olla alku uudenlaiselle yhteistyölle ja laajemman liikkeen kokoamiselle. Myös ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen paikka on siellä.

Stuppin haastattelu

Vastavirtafestivaalilla poikkesi myös pääministerin näköinen Stuppi. Olen onnistunut saamaan käsiini ennen julkaisemattoman haastattelun tapauksesta.

Tervetuloa! Mitä isäntämaasopimus oikein merkitsee? Meneekö Suomi lähemmäs Natoa?

Kiitoksia kutsusta! On kiva välillä laskeutua kansan pariin, onhan minunkin sisälläni pieni kommunisti (välihuutoja: se on varmaan aika pieni). Puhun nyt puoluejohtajan hattu päässä ja voi tulla aika raflaavaa tekstiä.

Tottakai isäntämaasopimus vie meitä lähemmäs Natoa. Sehän on sen tarkoituskin, meillä on kokoomuksessa päätös, tottakai me sitä ajetaan.

Jyrki lupasi USA:n suurlähetystössä ennen vaaleja: jos kokoomus saa pääministerin, niin Natoon mennään. Valitettavasti kansa on meillä niin itsepäistä. Tarvitaan hivutustaktiikkaa.

Tottakai siitä on haittaa Venäjän suhteille, mutta mehän halutaan kuulua länteen, samaan arvoyhteisöön Irakin pommittajan kanssa.

Kuten olen sanonut, meillä on mutkattomat suhteet Venäjään. Talouspakotteilla me nyt näytetään Venäjälle, että me kuulutaan länteen.

Tottakai siitä on meille haittaa. Eihän meillä nyt vahvasti mee, mut vaikeina aikoina tehdään parhaat innovaatiot! Tottakai me teemme kaikki virheitä. Minä erityisesti.

Mitä pääministeri tykkää median roolista Venäjän suhteissa?

Meillä on vapaa media ja yhteiset länsimaiset arvot.Tottakai nyt voi sanoa Venäjästä vapaasti mitä sylki suuhun tuo.

Näin pohjustetaan Nato-jäsenyyttä. Onneksi monet toimittajat tajuaa, mitä pitää tehdä. Ei meidän tarvitse mitenkään ohjailla. Nyt oikein kilpaillaan, kuka repii rajuimmat otsikot Venäjästä.

Tottakai siitä on haittaa meidän suhteille. Mutta kuten sanoin, me halutaan Natoon maksoi mitä maksoi.

Miten kunta- ja soteuudistus etenee?

Tulemme jatkamaan kuntien tehtävien karsimista. Me teemme työtä sen eteen, että ne tehtävät todellakin karsitaan.

Kuntien palveluissa pyörii parikymmentä miljardia euroa riihikuivaa rahaa vuosittain. Me täällä kokoomuksessa uskotaan, että yritykset hoitaa tehokkaammin nää rahat, no ehkä omaan pussiin...

Tottakai kunta- ja soteuudistuksen läpivienti on ollut vaikeaa. Täällä Helsingissäkin olemme yrittäneet karsia lähipalveluja. No ihmiset eivät oikein ymmärrä.

Sanon kaikessa ystävyydessä: Ei ole oikein sopivaa, että te kommunistit olette asettuneet poikkiteloin politiikassa ja alkaneet puolustaa lähipalveluja yhdessä asukkaiden kanssa. Ei semmoinen peli vetele. Laura kyllä teki hyvää työtä.

Hänen kykyjään tarvitaan nyt koko maan palvelujen laittamisessa uuteen uskoon. Tsemppiä Laura Räty: kaikkihan me virheitä tehdään, ja minä erityisesti!

Meillä on kokoomuksessa hyviä innovaatioita, laitetaan lähipalvelut nettiin. Silloinhan ne ovat todella lähellä. Loput laitetaan pyörille, ne voivat tulla vaikka kotiovelle.

Noh, niinku suosikkifilosofini Aristoteles sanois: Onnistuminen luo onnistumista ja epäonnistuminen epäonnistumista.

Vielä Suomen suhteesta Venäjään

”Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen sanoo, että Paasikivi-Kekkosen linja oli yksi vaihe, ja nyt elämme uutta vaihetta - uskottuamme 20 vuotta, että Venäjästä tulee oikeusvaltio ja demokratia.”

Samanlaista sekasotkua kuin Ruokasen kommentti on koko toimittajien Venäjä-keskustelu Ylen aamuTV:ssä viime keskiviikolta.

Ilmeisesti herrat eivät tunne Paasikiven ja Kekkosen ajatuksia Suomen ja NL:n suhteista. He taitavat kuulua siihen jatkumoon, joka sotien välisenä aikana näki uhkan Suomelle tulevan idästä ja haki turvaa lännestä.

Kun silloin lähdettiin sutta pakoon tuli karhu vastaan, Hitlerin Saksa, jonka liittolaisena jouduttiin niin hankalaan rakoon, että on suoranainen ihme, että siitä selviydyttiin itsenäisenä kansakuntana. Tästä seikkailusta viisastuneena sekä Paasikivi että Kekkonen päätyivät siihen, että on Suomen oman edun kannalta välttämätöntä rakentaa luottamukselliset suhteet Venäjään ja hoitaa ne itse.

Olennaista on, ettei Suomen kautta kohdistu naapuriimme sotilaallista uhkaa, meillä on 1300 kilometriä yhteistä rajaa ja lyhin tie Pietariin kulkee Suomen kautta.

Kekkonen piti perussyynä Suomen joutumisessa viime sotiin keskinäistä epäluottamusta. Suomessa sitä lietsoi äänekäs lehdistö ja IKL:n edustajat esiintymisissään ja kasvava sotilasyhteistyö Hitlerin Saksan kanssa. Johtavat poliitikot sitävastoin olivat julkisuudessa hyvinkin pidättyviä lausunnoissaan tutkija Markku Jokisipilän mukaan.

Nyt meillä on myös äänekkäitä johtavia poliitikkoja, jotka heiluttavat innoissaan Nato-korttia ja ovat halukkaita käyttämään Venäjän heikentynyttä asemaa lyhytnäköisesti hyväkseen. He unohtavat Paasikiven ohjeen: ”katsokaa karttaan”, sillä eihän Suomen maantieteellinen asema ole muuttunut miksikään.

Tokko olemme joutuneet tähän tilanteeseen yllättäen. EU-jäsenyys on tuonut mahdollisuuden suuntautua entistä voimakkaammin länteen. Se on myös rohkaissut Nato-haukkoja entistä suurempaan aktiivisuuteen ja lähentymiseen sotilasliittoon isäntämaasopimuksineen. Se voi luoda harhaisen kuvan, että Suomen asema olisi olennaisesti muuttunut.

Minua todella hirvittää, jos näiden toimittajien ajatusmaailma on yleinen eliitin keskuudessa. Eikö historiasta todellakaan ole opittu mitään, vai mistä tämä ajattelun sekavuus ja innostus seikkailupolitiikkaan johtuu?

Jäitä hattuun!

Ukrainan kriisin paheneminen sisällissodaksi on antanut Nato-intoilijoille Suomessa lisää vettä myllyyn. Kaikki mahdolliset mediat on valjastettu demonisoimaan Venäjää ja erikoisesti Putinia. Tätä käytetään häikäilemättä Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen.

Kaikesta valtavasta Nato-rummutuksesta huolimatta Suomen kansan enemmistö on edelleen jäsenyyttä vastaan ja kannattaa sotilaallista liittotumattomuutta. Sen vuoksi Nato-mielinen eliitti käyttää hivutustaktiikkaa. Uusin hanke on isäntämaasopimuksen solmiminen Naton kanssa.

Eläköitynyt valtiosihteeri Risto Volanen oli useiden hallitusten ulkopoliittisena asiantuntijana. Blogissaan hän liittää Suomelle ja Ruotsille tarjotun sopimuksen Naton sotilasstrategiaan Baltiassa ja tavoitteeseen ohittaa Venäjän Kaliningradiin tukeutuva puolustus. Tämä horjuttaa Pohjolan sotilaallista tasapainoa. Volasen mukaan Venäjä tuskin jää toimettomaksi, nähtäväksi jää mikä on vastaus. Vaarana on jännityksen kiristyminen myös Pohjolassa. Kriisin oloissa Suomen lentokentät ja muu infra saattaa tulla ennakoivan iskun kohteeksi jo ennen täyttä Nato-jäsenyyttä.

Sotien jälkeisen menestyksellisen ulkopolitiikkamme perusajatus on ollut molemminpuolinen luottamus NL:n ja Venäjän kanssa. Sen kulmakivi on ollut naapurimaamme johdon luottamus siihen, ettei maamme kautta kohdistu uhkaa Leningradiin/ Pietariin.

Jos nyt ollaan tätä luottamusta horjuttamassa, ollaan kaltevalla pinnalla Suomen ulkopolitiikassa. Nato-jäsenyys olisi viimeinen naula arkun kanteen, saattaisi olla jopa kirjaimellisesti. Menettäisimme lopullisesti ulkopoliittisen liikkumavaramme Venäjän suhteen. Joutuisimme suurvaltojen pelinappulaksi ja turvattomuutemme vain lisääntyisi.

Mihin Rätyä tarvitaan?

Suomessa rustataan ainutlaatuista sosiaali- ja terveydenhoidon mallia. Oikeaa hallintohimmeleiden äitiä, jossa palveluista päättäminen keskitetään viidelle, keskimäärin miljoonan asukkaan kuntayhtymälle. Näissä himmeleissä päätökset lähipalveluistakin keskittyvät huippupoliitikoille ja johtajille. 

Onko nyt niin, että Kuopiossa tiedetään juukalaisten tarpeet paremmin, kuin täällä paikanpäällä.

Kuntiin lausunnolle lähtenyt paperi noudattelee keväällistä puoluejohtajien sopimusta, eikä ole tuonut siihen nähden parannuksia. Päätösvalta karkaa kuntien käsistä lähipalveluissa, säästöä pitää saada, vaikka rahan ja henkilökunnan puute on niissä suurin ongelma. Valtionapua kunnille leikataan. Uutena heikennyksenä on henkilökunnan viiden vuoden irtisanomissuojan purkaminen kuntaliitoksissa. Sehän huonontaa palveluja ja edistää yksityistämistä.

Hallituksessa ministerivaihdosten yhteydessä hanketta vetävään työryhmään uudeksi jäseneksi tuli ministeri Laura Räty. Hän on noussut julkisuuteen verosuunnittelunsa ansiosta toimiessaan yksityisenä lääkärinä takavuosina. Vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen roolinsa Helsingin kaupungin johdossa, kun hän ajoi voimalla 20 terveysaseman lakkauttamista 24:stä. Sen torppasi kommunistien aloitteesta syntynyt kansalaisliike.

Minusta Räty on juuri oikea henkilö viemään sote-eliitin vallankaappausta eteenpäin. Hänellä riittää häikäilemättömyyttä ja kokemusta siihen. Julkisten sote-palvelujen heikentäminen avaa markkinoita yksityisille yrityksille, kuten Elinkeinoelämän keskusliitto on vaatinut. Pyöriihän niissä vuosittain 20 miljardia euroa veronmaksajien rahoja ja se kiinnostaa bisnestä.

Olennaista on luoda sellaiset rakenteet, joissa se onnistuu paremmin kuin nykyisin. Varsinkin, kun monissa kunnissa on maksettu kalliit oppirahat yksityistämisistä ja on etsitty keinoja luopua niistä.

Sen vuoksi vallan keskittäminen pienelle sote-eliitille on välttämätöntä. Mutta mitä ihmettä varten eduskunnan vasemmistopuolueet ovat tämmöisessä mukana?

Puolustamalla lähipalveluja ja kunnallista demokratiaa, voisi vasemmisto palauttaa menetetyn luottamuksensa.

Aivopesua

Viikonloppuna tuli katseltua armaan isänmaan kasvoja poikki Suomen melkeinpä länsirannikolle saakka. Paluumatkalla kuuntelin Petäjävedellä huoltoasemalla erään herrasmiehen todistusta islamistitaistelijoista, kuinka heidät on jo pienestä pitäen aivopesty, emmekä mahda sille mitään. En malttanut, enkä halunnutkaan puuttua keskusteluun ohikulkijana. 

Syvemmälle Keski- Suomeen ajellessani mietiskelin miten jokainen meistä on tietyn yhteiskunnan ja kulttuurin kasvatti. Sen mukaisesti suhtaudumme muuhun maailmaan ja muihin ihmisiin. Niin tämäkin herrasmies vahvassa uskossaan jo lapsesta saakka ”aivopestynä” tiesi miten islamilaiset ajattelevat ja toimivat. Näitä ajatuksia valtavirtainen media pitää yllä, eikä kyseenalaista ainakaan riittävästi.

Onko taustalla pelko, että yhdestä ennakkoluulosta vapautuminen saattaisi murentaa muitakin uskomuksia? Kuten käsityksemme länsimaisen elämäntavan ylivertaisesta paremmuudesta tai yhteiskuntamme esimerkillisestä demokraattisuudesta.

Aloin epäillä, että tarvitaanko meillä tulevaisuudessa entistä enemmän ”aivopesua”, ettemme huomaisi yhteiskuntamme kasvavaa eriarvoistumista. Ettemme näkisi, kuinka demokraattinen päätöksenteko luisuu yhä kauemmas vaikkapa sote-uudistuksessa, kuinka kilpailuyhteiskunta alistaa kaiken toimintansa markkinoiden armoille. Ettemme huomaisi, kuinka yksi prosentti tai jopa yksi promille ottaa suurimman hyödyn yhdessä luodusta talouden vauraudesta.

Voisiko tässä piillä vasemmiston, koko työväenliikkeen, kaikkien edistyksellisten ihmisten mahdollisuus järkyttää eliitin valta-asemia? Voisimmeko tulla tietoiseksi omasta voimastamme ja sanoa: eihän keisarilla ole vaatteita? 

Voisimmeko heittää taistelukutsun kaikille niille, jotka eivät hyödy tästä politiikasta, suurelle enemmistölle? Nostaisimme esiin Occupy- liikkeen tunnuksen ”me olemme 99 prosenttia” ja vaatisimme talouden ja politiikan laittamista palvelemaan ihmistä. Yhdessä voisimme sen tehdä.

Nato ja historian opetuksia

Päivitän jo viime kesänä kirjoittamani bogitekstin. Se kun tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Silloin Juhannuksen rauhassa lopettelin Markku Jokisipilän ja Janne Könösen laajahkon tutkimuksen Kolmannen valtakunnan vieraat lukemisen. Kalle Kuittisen arvio kirjasta on ilmestynyt 21.5.2014 Tiedonantajassa. Sujuvasti ja osin vauhdikkaasti kirjoitettu teos ilmestyi jo toissa syksynä ja käsittelee Suomea Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä. Erityisesti tutkijat käyvät läpi lähdeaineiston valossa kulttuuri- ja sotilassuhteita. Ne ovatkin olleet yllättävän laajat.

Saksahan oli suomalaisille opiskelupaikkana jo vuosisatoja ja sitä kautta syntyivät suhteet saksalaisiin kulttuurivaikuttajiin ja saksalaiseen musiikkiin, kirjallisuuteen ja taiteeseen. Sotilasyhteistyö taas syntyi jääkärivärväyksen kautta ja keväällä -18 saksalaisten osallistuminen Suomen sisällissotaan ratkaisijana vahvisti tämän yhteistyön.

Suomen saksalaismielisiä yhdisti Hitlerin kansallissosialistiseen Saksaan viha Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan. Tutkijoiden mukaan saksalaismieliset kulttuuripiirit olivat ”käyttökelpoisia aaseja” Hitlerin politiikan edistämisessä. Sitä vastoin jääkäriupseerien eliitti työskenteli tietoisesti, tavoitteena sotilasyhteistyö Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Teoksesta käy myös hyvin selville Mannerheimin tiiviit suhteet kolmannen valtakunnan johtoon Göringin kautta. Yhdessä Suomen johtavien jääkäriupseerien kanssa Mannerheimin toiminta vei tilanteeseen, joka johti talvisotaan ja liitossa Hitlerin kanssa valloitussotaan.

Tekijät pohtivat myös vaihtoehtoista mahdollisuutta kehitykselle 30-luvun lopulla. He tulevat vahvistaneeksi presidentti Kekkosen aikanaan esittämän arvion, että ”sotiin johti keskinäisen luottamuksen puute”. Neuvostoliitossa syystä seurattiin huolestuneena sotilasyhteistyön lisääntymistä 30-luvun aikana Hitlerin valtaan noustua ja siitä varoitettiin monin eri tavoin hyvin selväsanaisesti Suomen poliittista johtoa. Tutkijat kysyvätkin ”eikö sitä ymmärretty, vai eikö siitä välitetty, mikä on vielä pahempaa”.

Väkisin tulee mieleen tämän päivän tilanne. Suomen armeija osallistuu monin tavoin Naton harjoituksiin ja pelaa muun muassa useita sotapelejä Naton kanssa, mutta yhteistyö Venäjän armeijan kanssa on lopetettu. Isäntämaasopimuksella meitä kytketään entistä tiiviimmin Natoon. Olemme vaarassa kytkeytyä osaksi Naton Baltian puolustusta, kuten Risto Volanen vielä syksyllä epäili ja joutua suurvaltojen pelinappulaksi. Naton talviharjoitukset Lapissa ennakoivat mitä tuleman pitää. Nato alkaa hääriä ylen ahkeraan nurkissamme. Samaan sarjaan kuulunee myös Yhdysvaltojen kanssa yhteiset "tekniset" harjoitukset Virossa. USA yrittää ujuttaa meitä kaikin konstein osaksi Baltian puolustusta. Nämä kaikki huomataan naapurissa ja tuskinpa parantavat suhteitamme.
Ukrainan kriisin synnyttämässä, valtamedian lietsomassa Venäjän vastaisessa hysteriassa ja Nato-kortin aktiivisessa heiluttelussa tämä historian opetus olisi syytä muistaa.

Jokisipilän ja Könösen toissa vuonna ilmestynyt kirja on valitettavasti ajankohtaisempi tänään, kuin ilmestyessään. Toivoisin, että kokoomus- ja muut johtavat poliitikot lukisivat sen ja pysähtyisivät miettimään, mihin Nato-intoilu voi johtaa.